Hyppää sisältöön
Media

Kuhakannoista uutta tutkimustietoa – sidosryhmäkuuleminen tulossa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.5.2018 14.44
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on saanut Luonnonvarakeskukselta pyytämänsä lausunnon kuhakantojen tilasta ja kuhan alamittoja koskevan sääntelyn vaikutuksista kaupalliseen ja vapaa-ajankalastukseen. Seuraavaksi ministeriö arvioi sääntelyn mahdollista kehittämistarvetta yhdessä sidosryhmien kanssa.

Ministeriö järjestää kesäkuussa kuhan kalastukseen liittyville sidosryhmille kuulemistilaisuuden, jossa Luonnonvarakeskuksen tutkijat esittelevät antamaansa lausuntoa ja jossa aiheesta on mahdollisuus käydä avointa keskustelua. Kuuleminen toteutetaan niin, että kaikilla osapuolilla on mahdollisuus tuoda esiin oma tilannearvionsa ja näkemyksensä asiasta.

Ministeriön ohjenuorana tulevissa kuhan alamittaa koskevissa ratkaisuissa on kalastuslain 1 §, jonka mukaan ”tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito siten, että turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto, kalakantojen luontainen elinkierto sekä kalavarojen ja muun vesiluonnon monimuotoisuus ja suojelu.

Valtioneuvosto antoi vuoden 2015 lopulla kalastusasetuksen (1360/2015), johon sisältyi pyydystettävän kuhan alamittaan liittyvä kolmen vuoden siirtymäaika ryhmään I kuuluvien kaupallisten kalastajien osalta. Säännöksen siirtymäaika päättyy 31.12.2018. Asetuksen perustelumuistiossa todettiin, että siirtymäajan kuluessa seurataan säätelyn vaikutuksia kuhakantaan ja kuhan kalastukseen sekä arvioidaan vaikutusten edellyttämiä toimia. Lisäksi todettiin, että on tärkeätä saada tutkimustietoa säätelyn vaikutuksista, jonka perusteella säätelyä voidaan luotettavasti arvioida.

Luonnonvarakeskuksen lausunto ja sen liitteet:

Lisätiedot maa- ja metsätalousministeriöstä:

Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. 02951 62494, etunimi.sukunimi@mmm.fi
Erätalousneuvos Vesa Ruusila, p. 02951 62051, etunimi.sukunimi@mmm.fi