MTT:n toimipaikkaverkoston kehittämisestä laaditaan suunnitelma
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n toimipaikkaverkoston kehittämisselvityksiä jatketaan. Maa- ja metsätalousministeriö on antanut MTT:n uuden, kesän aikana asetettavan johtokunnan tehtäväksi selvittää MTT:n toimipaikkaverkoston kehittämistä osana MTT:n tutkimustoimintaa. Suunnitelman tulee valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä. Siihen asti toimipaikkojen toiminta jatkuu ennallaan.
MTT:n johtokunta teki kesällä 2003 päätöksen tutkimuskeskuksen toimipaikkaverkoston supistamisesta. Supistamispäätös koski erityisesti Mietoisten, Pälkäneen ja Tohmajärven tutkimusasemia. Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja ehdotti joulukuussa 2003 MTT:n johtokunnalle, että näiden tutkimusasemien toimintaa voitaisiin edelleen jatkaa ja tarvittavia säästöjä voitaisiin etsiä toimintaa tarkistamalla ja kehittämällä.
MTT:n suunnitelmat toimipaikkaverkoston supistamisesta ovat kuluneen kevään aikana aiheuttaneet runsaasti huolta ja keskustelua supistusten alueellisista vaikutuksista. Tutkimusasemat koetaan tärkeiksi alueellisiksi vaikuttajiksi ja tiedon välittäjiksi tutkimuksesta käytännön maataloustuotantoon. Tämän takia ministeriö pitää välttämättömänä selvittää vielä perusteellisesti MTT:n toimipaikkaverkoston kehittämistä osana MTT:n tutkimustoimintaa.
Ministeriön mukaan kehittämissuunnitelmassa tulee ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon MTT:n tutkimustoiminnan tehostaminen, tutkimuksen painopistealueiden vahvistaminen ja valtioneuvoston valtion toimintojen alueellistamista koskevat linjaukset maan eri alueiden tasapuolisesta kehittämisestä.
Kehittämissuunnitelmassa tulee tehdä ehdotuksia tutkimusasemien kehittämiseksi alueellisina toimijoina ja maa- ja elintarviketalouteen liittyvän tutkimustiedon tuottajina ja välittäjinä. Tutkimusasemat tulee integroida entistä tiiviimmin MTT:n tutkimusaloihin ottaen huomioon toimipaikkojen alueelliset erityispiirteet ja näistä johtuvat luontaiset vahvuudet. Ensisijaisesti tehostamiseen ei pyritä tutkimusasemia lakkauttamalla vaan muilla tehostamistoimilla.
MTT:n tulee keskeyttää toimipaikkaverkostoa koskevat supistamistoimenpiteensä siihen asti, kunnes kehittämissuunnitelma on valmis ja maa- ja metsätalousministeriö on ottanut kantaa siinä tehtäviin ehdotuksiin.
Lisätietoja:
ylijohtaja Ilkka Ruska, maa- ja metsätalousministeriö, p. 040-5040192
maatalousneuvos Leena Hömmö, maa- ja metsätalousministeriö p. 09-1605 2919