Raivotauti todettu tuontihevosella

Ministry of Agriculture and Forestry
Julkaisuajankohta 16.6.2003 13.58
Tyyppi:Tiedote -

Virosta toukokuussa 2003 tuodussa hevosessa on todettu raivotauti. Tulos vahvistui Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen tekemissä tutkimuksissa 16.6.2003.



Kunnaneläinlääkäri kutsuttiin keskiviikkona 11.6.2003 hoitamaan kaksivuotiasta hevosta, joka oli kuumeinen, kaatuileva ja aggressiivinen. Hevonen päätettiin lopettaa, koska oireet viittasivat raivotautitartunnan mahdollisuuteen. Alustavat tutkimustulokset 13.6.2003 tukivat epäilyä. Hevosen kanssa kosketuksissa olleet muut hevoset on eristetty ja niiden terveydentilaa tullaan seuraamaan jatkossakin. Raivotauti tarttuu kuitenkin vain pureman välityksellä.

Raivotautia esiintyy Suomen lähialueilla Baltiassa ja Venäjällä. Virossa todettiin vuonna 2002 yhteensä 422 raivotautitapausta, joista 355 villieläimillä ja 67 kotieläimillä. Maa- ja metsätalousministeriö muistuttaa ulkomailla matkustavia huolehtimaan asianmukaisista lainsäädännön edellyttämistä koirien ja kissojen rokotuksista raivotautia vastaan. Raivotautirokotusta suositellaan myös näille alueille matkustaville ja sieltä tuleville hevosille.

Raivotautia on todettu viimeksi Suomessa vuonna 1989. Sen jälkeen tautia on torjuttu maassamme rokottamalla koirat ja kissat sekä luonnonvaraiset eläimet Kaakkois-Suomen alueella rokotesyöttien avulla. Keväällä 2003 syöttirokotteita levitettiin myös Venäjän Karjalan puolelle. Kuolleena löytyneistä sekä poikkeavasti käyttäytyvistä luonnonvaraisista petoeläimistä kehotetaan jatkossakin ilmoittamaan kunnaneläinlääkärille, jotta eläimet saadaan tutkittavaksi Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitokseen raivotautitilanteen valvontaa varten.

maa- ja metsätalousministeriöstä:

apulaisosastopäällikkö Taina Aaltonen, p. (09) 1605 3337, 050 3671040

eläinlääkintöylitarkastaja Jessica Eriksson, p. (09) 1605 3437

eläinlääkintöylitarkastaja Ulla-Maija Kokkonen, p. (09)160 52874

eläinlääkintötarkastaja Tiia Tuupanen, p. (09) 160 52787

> www.mmm.fi/el/art/taudit/tau/rab.html