Skip to content
Media

Kalastusalan sidosryhmät ottivat kantaa:
Oma kala -palveluun tietoa kalatalous- ja lupa-alueista sekä vapaa-ajankalastuksesta saalistietojen lisäksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.10.2020 8.23
Uutinen
Kuva Saimaalta.

Maa- ja metsätalousministeriö ja Luonnonvarakeskus (Luke) järjestivät Oma kala -asiointipalvelun sidosryhmätilaisuuden 24.9.2020. Sidosryhmille esiteltiin hankkeen etenemistä ja kuultiin heidän näkemyksiä palvelun kehittämisen edistämiseksi.

Sidosryhmätilaisuuteen osallistui hallinnosta, järjestöistä ja tutkimuslaitoksista yli 50 sidosryhmänedustajaa, joista suurin osa oli läsnä etänä. Tilaisuudessa kerättiin sidosryhmien mielipiteitä ja kehitysehdotuksia osallistavalla kyselyllä. Vaelluskaloihin keskittyvän Oma kala -asiointipalvelun toiminnallisia ominaisuuksia kehitetään ehdotusten perusteella. 


Oma kala -palvelu helpottaa saalistietojen ilmoittamista


Vapaa-ajankalastajille suunnatun Oma kala -asiointipalvelun avulla kerätään kalastustietoa tutkimuskäyttöön.


− Tiedon avulla voidaan edistää kalakantojen kestävää käyttöä, hoitoa ja suojelua. Kerätyllä kalatiedolla varmistetaan laadukkaat kalastusmahdollisuudet myös tulevaisuudessa, kertoo palvelua esitellyt kalastusneuvos Eija Kirjavainen, maa- ja metsätalousministeriöstä.
Tavoitteena palvelun käyttöönotto vuoden 2021 kesäkuun alussa.


Oma kala -palvelun kehitystyötä on tehty Lukessa kevään ja kesän aikana. Luke on muun muassa pilotoinut Oma kala -palveluun myöhemmin integroitavaa sähköistä saalistiedonkeruuta. Saaliskyselyt kohdistettiin sekä yhteislupa.com että eraluvat.fi -verkkokauppojen kautta ostettuihin Tornionjoen lupiin. 


Pilotin kanssa rinnan toteutettiin Oma kala -palvelun arkkitehtuurisuunnittelu, seuraavaksi on vuorossa kilpailutus. Tavoitteena on Oma kala -palvelun ensimmäisen julkaisun ajoittaminen ensi vuoden kesäkuun alkuun.


− Aikataulutavoite on haasteellinen, koska kilpailuttaminen ottaa väistämättä oman aikansa. Uskon kuitenkin, että tavoite on realistinen, kunhan pääsemme toteutustyöhön mahdollisimman pian vuoden vaihteen jälkeen. Ensimmäisen julkaisun yhteydessä luonnollisestikaan kaikki toivotut toiminnallisuudet eivät ole valmiina, mutta palvelua täydennetään ja kehitetään jatkuvasti ketterän kehityksen menetelmiä hyödyntäen, toteaa hankkeen projektipäällikkö Kimmo Murto Lukesta.


Oma kala –sidosryhmätilaisuus 24.9.2020
Tiedote 14.2.2020: Vapaa-ajankalastuksen Oma kala -palvelun rakentaminen alkaa


Lisätiedot:


Maa- ja metsätalousministeriön kalastusneuvos Eija Kirjavainen, p. +358 40 772 1262, eija.kirjavainen@mmm.fi
Maa- ja metsätalousministeriön asiantuntija Aurora Paloheimo, p. +358 295 162 286, aurora.paloheimo@mmm.fi
Oma kala -hankkeen projektipäällikkö Kimmo Murto, Luke, p.+358 295 328 777, kimmo.murto@luke.fi
 

Kalat