Hoppa till innehåll
Media

Väestönkehitys haastaa metsäalan koulutusta kehittymään

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2022 10.21
Tiedote
Kuva: Eila Lautanen, TTS Työtehoseura

Metsäalalle tarvitaan jatkossakin riittävä määrä alan työtehtäviin soveltuvia, ajantasaisen osaamisen omaavia ammattilaisia. Nuorten ikäluokkien pieneneminen ja keskittyminen seutukeskuksiin haastaa kuitenkin jo aivan lähivuosina uudella tavalla koko alaa ja sen koulutusta. Metsäalan koulutusjärjestelmää tulisi tuoreen raportin mukaan kehittää joustavammaksi ja alan tarpeisiin paremmin reagoivaksi.

Maa- ja metsätalousministeriö kokosi keväällä 2020 metsätalouden koulutuksen kehittämisverkoston, jonka tehtävänä oli tarkastella alan koulutuksen epäkohtia ja osaamisvajeita sekä määritellä alan tutkinto- ja täydennyskoulutuksen keskeisimmät kehittämistarpeet. Verkoston loppuraportti luovutettiin kansalliselle metsäneuvostolle 15.3.2022.

Väestönkehitys haastaa raportin mukaan koko metsäalan koulutusta, sillä nuorten ikäluokat supistuvat merkittävästi vuoteen 2040 mennessä ja keskittyvät seutukeskuksiin. Tällä hetkellä metsäalan koulutusta järjestetään pääosin metsäisillä seuduilla työmaiden lähellä eli alueilla, jotka ovat väestönkehityksen tappioalueita.

Koulutusjärjestelmää tulisi raportin mukaan kehittää muun muassa käynnistämällä yli tutkintotasojen ja seutualueiden meneviä yhteistyöpilotteja, joilla vähennettäisiin korkea-asteiden päällekkäistä koulutusta ja edistettäisiin varsinkin ammatillisen koulutuksen toteutusta lähellä nuoria. Valmiuksia liikkua työvoimatarpeen mukaan tulisi opintojen edetessä lisätä vähitellen. Vähenevät opiskelijat ja rahalliset resurssit tulisi ohjata työvoimatarpeen mukaisiin tutkintoihin, ja koulutusta tulisi keskittää alueellinen saavutettavuus turvaten.

Metsäkoneenkuljettajakoulutukseen olisi saatava sekä hakeutumaan että valittua riittävästi työhön kykeneviä ja ammatista motivoituneita opiskelijoita, ja alalla on lisäksi selkeä tarve valtakunnalliselle soveltuvuuskokeelle. Metsuri-metsäpalvelujentuottajatutkinnossa olisi palautettava ammattiin soveltuvan terveydentilan vaatimus oppilasvalinnan edellytykseksi, ja puutavara-autonkuljettajakoulutukselle tulisi tehdä profiilin nosto keskittämällä koulutus yhteen osaamisalaan.

Raportti on osa kansallisen metsästrategian toteutusta

Metsätalouden koulutuksen kehittämisverkoston raportti on osa kansallisen metsästrategian toteutusta. Tutkintokoulutukseen liittyvien kehittämisehdotusten lisäksi raportti sisältää myös jatkuvaan oppimiseen ja sen kehittämiseen liittyviä esityksiä sekä aloitteita alan vetovoimaviestinnän kehittämiseen.

”Tiukentuva kilpailu opiskelijoista vaatii metsäalan yhteistä imagotyötä ja viestinnän kehittämistä”, sanoo työryhmän puheenjohtaja, neuvotteleva virkamies Satu Rantala. ”Työelämästä metsäalalla on runsaasti positiivisia asioita viestittäväksi. Kaikilla tasoilla ja kanavilla tulee vastuullisesti, todenmukaisesti ja ajantasaisesti tehdä näkyväksi, mitä metsäammattilaiset työssään osaavat ja tekevät.”

Jatkuvan oppimisen tarjontaa tulisi raportin mukaan kehittää urakehitystä tukevaksi myös ammatillisen osaamisen tarpeet huomioiden. Aikuisopiskeluun liittyviä rahoitusmalleja tulisi lisäksi aikuisopiskelijoiden määrän lisääntyessä uudistaa niin, että ne tukisivat yksilöiden urakehitystä ja soveltuisivat paremmin myös lyhytkestoisen lisä- ja täydennyskoulutuksen rahoittamiseen.

Kehittämisverkoston loppuraportti
Kehittämisverkoston tulosseminaari perjantaina 18.3. klo 10.00–12.00: Lue lisää ja ilmoittaudu!

Lisätietoja raportista ja tulosseminaarista:

  • Neuvotteleva virkamies Satu Rantala, maa- ja metsätalousministeriö, 0295 162 045, satu.rantala@gov.fi
  • Kehittämispäällikkö Eila Lautanen, TTS Työtehoseura, 044 714 3686, eila.lautanen@tts.fi