Hoppa till innehåll
Media

Erikoiseläinlääkärikoulutuksen uudistusta koskeva lainsäädäntö on valmistunut

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.3.2023 14.58
Tiedote

Tasavallan presidentti on vahvistanut lait eläinlääkärin ammatin harjoittamisesta annetun lain ja yliopistolain 7. ja 37. pykälän muuttamisesta. Tavoitteena on parantaa erikoiseläinlääkärikoulutuksen työelämävastaavuutta sekä tiivistää koulutuksen yhteyttä palvelujärjestelmään ja ympäristöterveydenhuollon viranomaistehtäviin. Pyrkimyksenä on myös estää opintojen pitkittyminen poistamalla tiettyjä koulutuksen suorittamiseen vaikuttavia pullonkauloja.

Samaan lainsäädäntökokonaisuuteen liittyvät myös uusi maa- ja metsätalousministeriön asetus erikoiseläinlääkärikoulutuksesta sekä valtioneuvoston asetus, jolla kumotaan erikoiseläinlääkärin tutkinnosta ja oikeudesta toimia erikoiseläinlääkärinä annettu valtioneuvoston asetus. Asetukset on annettu tällä viikolla. Uudistus tulee voimaan 1. elokuuta 2023.

Koulutuksen tutkintomuotoisuus poistuu

Uudistus merkitsee, että erikoiseläinlääkärikoulutuksen tutkintomuotoisuus poistuu ja koulutus siirtyy valtakunnallisten kehittämislinjausten mukaisesti osaksi nykyistä uudistettua erikoistumiskoulutusten ja ammatillisten jatkokoulutusten kokonaisuutta.

Uudenmuotoinen erikoiseläinlääkärikoulutus on eläinlääkärin perustutkinnon jälkeistä ammatillista jatkokoulutusta, jota Helsingin yliopisto järjestää. Koulutuksen tavoitteellinen suorittamisaika täysipäiväisenä opiskeluna on kolme vuotta. Vuoden mittainen työskentely erikoisalaan soveltuvissa tehtävissä, joka muodostaa tällä hetkellä koulutuksen yleisosan, muuttuu koulutukseen pääsyn ehdoksi. Tämä merkitsee, ettei koulutuksen laajuus käytännössä muutu.
Koulutuksen yleinen ohjausvastuu siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriöltä maa- ja metsätalousministeriölle. Erikoiseläinlääkäri säilyy edelleen nimikesuojattuna ammattinimikkeenä, jonka käyttöä Ruokavirasto valvoo.

Uudeksi erikoisalaksi yleiseläinlääketiede

Koulutusohjelmiin perustuvat erikoisalat säilyvät pääosin nykyisinä. Eläinlääkäreiden on jatkossakin mahdollisuus erikoistua pieneläinsairauksiin, hevossairauksiin, tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoitoon, tarttuviin eläintauteihin sekä ympäristöterveydenhuoltoon. Ympäristöterveydenhuollon koulutusohjelma kuitenkin laajenee, sillä siihen yhdistyy nykyinen elintarviketuotannon hygienian koulutusohjelma. 

Uudeksi erikoisalaksi tulee yleiseläinlääketiede. Uuden koulutusohjelman perustamisella luodaan mahdollisuus laajapohjaisempaan syventävään koulutukseen, jolle on tarvetta erityisesti kunnaneläinlääkärin ja muiden yleispraktikoiden tehtävissä. Koulutus lisää osaamista eläinlääkäripalvelujen tuottamisesta kaikkia kotieläimiä varten sekä parantaa valmiuksia eläinten pito-olosuhteiden ja hyvinvoinnin arviointiin ja tarttuvien eläintautien tunnistamiseen ja valvomiseen monenlaisissa eläintenpitopaikoissa. Yleiseläinlääketieteen erikoistumiskoulutukseen voi sisältyä viranomaisvalvonnan painotus.

Uudistus väljentää erikoiseläinlääkärikoulutuksen suorittamistapaa koskevia säännöksiä. Koulutuksen järjestämiseen sallitaan siten aiempaa enemmän koulutusohjelmakohtaisia eroja. Muutos myös mahdollistaa koulutuksen toteuttamiseen liittyvän yliopiston ja muiden tahojen välisen yhteistyön nykyistä laajemmin.

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Eero Rautiainen, p. 02951 62409
Lainsäädäntöneuvos Johanna Wallius, p. 0295 162244
Sähköposti: etunimi.sukunimi@gov.fi
 

Eläimet ja kasvit Ruoka ja maatalous