Hoppa till innehåll
Media

OTSO Metsäpalvelujen liiketoimintakauppa päätetty

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.9.2016 13.00
Tiedote

Suomen metsäkeskuksen johtokunta on perjantaina 2.9.2016 hyväksynyt Metsäkeskuksen liiketoimintayksikön OTSO Metsäpalvelujen liiketoimintakaupan. Myyjä Suomen metsäkeskus ja ostaja Helmet Business Mentors Oy ovat allekirjoittaneet kauppakirjan tänään. Uusi yhtiö aloittaa toimintansa 1.10.2016.

OTSO:n liiketoimintakaupan taustalla on laki Suomen metsäkeskuksesta, jonka mukaisesti liiketoiminta on irrotettava kokonaisuudessaan metsäkeskuksesta vuoden 2016 loppuun mennessä. Osana liiketoimintayksikön irrottamista maa- ja metsätalousministeriö vastuullisena ministeriönä selvitti kaikki vaihtoehdot kokonaistaloudellisesti parhaan ratkaisun löytämiseksi.  Selvitystyön lopputuloksena johtokunta päätyi liiketoiminnan myyntiin. Liiketoimintakauppa korvaa valtioneuvoston kanslian alaisuuteen perustettavaksi suunnitellun yhtiön, joka oli tarkoitettu välivaiheeksi yrityksen siirtämisessä yksityisille markkinoille. Nyt tähän ratkaisuun päästiin suoraan ilman valtion rahallista panosta.

Ministeri Kimmo Tiilikainen toteaa olevansa ratkaisuun erittäin tyytyväinen. Hänen mukaansa kauppa mahdollistaa sen, että Suomessa säilyy maan kattava monipuolinen metsäpalveluita tarjoava organisaatio. Metsäbiotalouden kasvu uusien investointien myötä edellyttää, että infrasta ja metsien hoidosta huolehditaan jatkossakin hyvin. Kauppa palvelee niin metsänomistajia, urakoitsijoita kuin OTSO:n muita yhteistyökumppaneita ja asiakkaita.

OTSO Metsäpalvelujen toiminnan jatkamista yhtiömuodossa on valmisteltu kuluvana vuonna aktiivisesti OTSO:n, maa- ja metsätalousministeriön, Metsäkeskuksen johtokunnan ja valtio-neuvoston kanslian yhteistyönä. Toimintaa on sopeutettu ja kehitetty suunnitelmallisesti tavoitteena hyvät lähtökohdat itsenäisenä yhtiönä toimimiselle. Konsulttiyritys kartoitti laajasti potentiaalisia ostajia ja jatkoi neuvotteluprosessissa loppuratkaisuun saakka.

Uuden perustettavan yhtiön pääomistaja on sijoitusyhtiö Helmet Business Mentors Oy ja osa-omistajana on toimiva johto. Liiketoimintajohtajana jatkaa Kari Lundell. Henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä uuden yhtiön aloittaessa toimintansa.

Helmet Business Mentors Oy on suomalainen listaamattomien kasvuyritysten omistusjärjeste-lyihin ja teolliseen kehittämiseen erikoistunut pääomasijoitusyhtiö. Rahastojen lisäksi Helmetin sijoittajina on joukko kotimaisia ja ulkomaisia ammattimaisesti sijoittavia yksityishenkilöitä, vakuutusyhtiöitä ja muita instituutioita.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee liiketoimintakaupan vuoksi hallituksen esityksen metsäkeskuslain muuttamiseksi. Metsäkeskuskokonaisuudessa ei vuoden 2017 alusta lähtien harjoitettaisi lainkaan liiketoimintaa. Lakiluonnos on tarkoitus lähettää lausunnolla syyskuun alkupuoliskolla.

Lisätietoja:
Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, puh. 02951 62415, juha.niemela(at)mmm.fi
Metsäneuvos Marja Kokkonen, puh. 02951 62444, marja.kokkonen(at)mmm.fi
Johtokunnan pj. Leena Tenhola, Suomen metsäkeskus, puh. 0295312448,
leena.tenhola(at)mavi.fi