Hoppa till innehåll
Media

Suurpetovahingoista nyt graafiset esitykset MMM:n verkkosivuilla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 2.8.2018 13.42
Uutinen

Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) verkkosivuilta löytyvät nyt graafiset esitykset suurpetojen 2010-luvulla aiheuttamista kotieläin-, maatalous- ja porovahingoista. Eläin- ja vahinkolajeittain eritellyt tiedot vahinkojen lukumääristä ja arvoista on koottu maaseutuelinkeinoviranomaisten ylläpitämästä riistavahinkorekisteristä, jota ylläpidetään suurpetovahinkoihin liittyvien korvaushakemusten perusteella.

Suurpetojen – eli ahman, ilveksen, karhun ja suden – aiheuttamat kotieläin-, maatalous- ja porovahingot korvataan valtion varoista. Vuonna 2017 viranomaisille ilmoitettiin lähes 5 800 vahinkotapausta, joiden yhteenlaskettu arvo oli noin 12 miljoonaa euroa. Korvauksia maksettiin kuitenkin vain vajaat 9 miljoonaa euroa, koska valtion talousarvioon varattu määräraha ei riittänyt vahinkojen täysimääräiseen korvaamiseen.

Suurin osa vahingoista on porovahinkoja

Suurin osa – noin 90 % – ilmoitetuista suurpetovahingoista on porovahinkoja. Porovahinkojen osuus kaikista suurpetojen aiheuttamista vahingoista on myös taloudellisesti merkittävin.

Vuonna 2017 porovahinkoja ilmoitettiin yhteensä noin 5 000 ja niiden yhteenlaskettu arvo oli yli 11,5 miljoonaa euroa. Suurimman osan – noin 60 % – porovahingoista aiheuttivat ahmat.

Kotieläinvahinkoja ilmoitetaan vuosittain noin 300–500, joista suurin osa on karhun ja suden aiheuttamia. Karhun aiheuttamista vahingoista valtaosa kohdistuu mehiläisiin ja lampaisiin, susien aiheuttamista puolestaan koiriin ja lampaisiin. Viljelyksille vahinkoja aiheuttaa lähinnä karhu.

Suurpetojen aiheuttamat kotieläin-, maatalous- ja porovahingot 2010-luvulla
Suurpetojen aiheuttamat porovahingot 2010-luvulla
Suurpetojen aiheuttamat kotieläin- ja maatalousvahingot 2010-luvulla

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Jussi Laanikari, p. 029 516 2432 ja 040 733 6229 (paikalla 8.8. alkaen)
erätalousyksikön korkeakouluharjoittelija Timo Ruuska, p. 029 516 2097 (paikalla 27.8. asti)
erätalousneuvos Vesa Ruusila, p. 029 516 2051
Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@mmm.fi