Hoppa till innehåll
Media

EU:n maatalousministereiltä kiitosta Suomen työlle CAP-uudistuksessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2019 21.00
Tiedote
Uusi maatalouskomissaari Janusz Wojciechowski ja ministeri Jari Leppä maatalousneuvoston jälkeisessä tiedotustilaisuudessa maanantaina.

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontui Brysselissä 16. joulukuuta maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän johdolla. Ministerit keskustelivat CAP-uudistuksen edistymisestä Suomen puheenjohtajakaudella sekä maailman metsien kestävästä tulevaisuudesta.

EU:n maatalousministerit olivat tyytyväisiä Suomen puheenjohtajakauden työhön CAP-uudistuksessa. Ministerit keskustelivat Suomen puheenjohtajakauden aikana saavutetusta edistyksestä todeten kuitenkin, että jatkotyötä vielä tarvitaan.

Jäsenmaat korostivat, että EU:n monivuotisestä rahoituskehyksestä tarvitaan sopimus CAP-uudistuksen loppuun saattamiseksi.  Lisäksi CAP:n rahoitustason tulee vastata sille asetettuja vaatimuksia. Keskustelussa nousi esille myös komission European Green Deal –tiedonanto ja sen merkitys CAP-uudistukselle.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mukaan CAP-uudistuksessa ollaan edistytty Suomen puheenjohtajakaudella odotusten mukaisesti ja jäsenmaatkin olivat tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin. ”Tavoitteemme oli päästä CAP:n uudistustyössä niin pitkälle kuin mahdollista, ja sen me teimme. Ilman rahoituskehysratkaisua emme voineet päästä tämän pidemmälle.”

Ministerit kävivät yhdessä FAO:n uuden pääjohtajan Qu Dongyu’n, kansainvälisten kumppanuuksien komissaari Jutta Urpilaisen ja ensimmäiseen neuvostoonsa maatalouskomissaarina osallistuneen Janusz Wojciechowskin kanssa lounaskeskustelun maailman metsien kestävästä tulevaisuudesta ja sitä tukevien toimien tehostamisesta EU:ssa. Keskustelussa korostui EU:n merkittävä rooli globaalina metsäasioiden edistäjänä.

Neuvosto hyväksyi kokouksessa myös päätelmät, joissa EU:n jäsenmaat yksimielisesti tukevat ja sitoutuvat globaalin metsäkadon ja metsien tilan heikkenemisen vastaisiin toimiin.

”Päätelmät ovat hieno osoitus jäsenmaiden halusta toimia maailman metsien hyväksi. EU:n metsästrategialla on tässä keskeinen rooli, mutta tarvitsemme myös kansainvälisiä kumppanuuksia EU:n ulkopuolella”, ministeri Jari Leppä sanoi.

”Lounaskeskustelumme osoitti, että metsien ja niiden hyvän hoidon ja kestävän käytön merkitys ymmärretään laajasti. Yhteistyö on välttämätöntä, jotta voimme pitää maailman metsistä hyvää huolta myös tulevaisuudessa”, Leppä totesi.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:

Yksikön päällikkö Ahti Hirvonen, p. +358 295 162 337

Ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. +358 50 516 2868