Hoppa till innehåll
Media

Pohjoismaat tavoittelevat sinisen biotalouden kasvua

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2016 10.33
Tiedote

Pohjoismaiden ministerineuvosto on linjannut yhteiset tavoitteet veteen ja vesiluonnonvaroihin liittyvässä liiketoiminnassa. Ne määritellään sinisen biotalouden tiekartassa, joka Suomen johdolla saatiin valmiiksi joulukuussa 2016. Yhteistyötä tiivistetään erityisesti vesiviljelyssä eli kalojen ja muiden vesieliöiden kasvatuksessa sekä korkean arvon tuotteiden, kuten elintarvikkeiden, kosmetiikan ja lääkeaineiden kehittämisessä.

Lisäksi tiekartassa määritellään yhteistyöaiheeksi vesiosaaminen ja hyvinvointipalvelut. Yhteistyötä tiivistämällä ja uusia konsepteja jakamalla Pohjoismaat tavoittelevat sinisen biotalouden nopeaa kasvua.

Pohjoismaat pyrkivät lisäämään tutkimus- ja innovaatiotoimintaa yritysten kanssa, jotta saataisiin aikaan uusia ja menestyviä tuotteita sekä palveluja. Vuoden 2017 alussa järjestetään haku, jolla edistetään pohjoismaisten innovaatioverkostojen syntymistä.

Pohjoismailla on hyvät edellytykset toimia sinisen biotalouden maailmanlaajuisina edelläkävijöinä, koska alueella on mittavat vesiluonnonvarat. Myös alan osaaminen on korkeatasoista ja monipuolista. Kehitystyössä korostetaan markkinalähtöisyyttä, innovatiivisuutta ja resurssien tehokasta käyttöä. 

Sininen biotalous on uusiutuvien vesiluonnonvarojen kestävään ja älykkääseen käyttöön perustuvaa liiketoimintaa. Sininen biotalous tarkoittaa muun muassa kalastusta, kalanjalostusta ja vesiviljelyä sekä vesiosaamiseen ja -teknologiaan liittyvää liiketoimintaa, vesistöihin perustuvaa matkailua, virkistäytymistä tai vesibiomassan, kuten levien hyödyntämistä. 

Sinisen biotalouden tiekartta on yksi keskeisistä tuloksista Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuuskaudella vuonna 2016. Lisäksi Suomi on vastikään hyväksynyt oman kansallisen sinisen biotalouden kehittämissuunnitelman.

Nordic Road Map for Blue Bioeconomy

Puhtaista vesi- ja kalavaroista sekä vesiosaamisesta Suomen vientivaltti (MMM:n tiedote 25.11.2016)

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam p. 0295 162 494

Biotalous EU ja kansainväliset asiat Kalat Team Finland Vesi