Hoppa till innehåll
Media

Energiapuun käyttöä halutaan lisätä

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.9.2004 10.49
Tiedote -

Valtioneuvosto esittää muutosta kestävän metsätalouden rahoituksesta annettuun lakiin energiapuun käytön lisäämiseksi. Esityksessä valtion tuen piiriin kuuluvien kohteiden määrä laajenisi sekä energiapuun korjuussa että haketuksessa. Laki olisi voimassa vuoden 2005 loppuun.

Laissa ehdotetaan, että tukea voitaisiin myöntää energiakäyttöön luovutettavan puun kasaukseen ja metsäkuljetukseen taimikoista, nuorista ja varttuneista kasvatusmetsistä, vajaatuottoisten metsien uudistamiskohteista sekä metsätie- ja ojalinjoilta. Lisäksi maisema-alueilla tai valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisilla valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla tehtävän kulttuurimaiseman hoidon yhteydessä kerättävä energiapuu tulisi tuen piiriin.

Energiapuun haketukseen voitaisiin tukea myöntää sellaisen energiapuun haketukseen, jonka korjuuseen on myönnetty valtion tukea. Lisäksi tukea voitaisiin myöntää valtion rahoittamalta nuoren metsän hoitokohteelta saatavan energiapuun haketukseen. Valtion tukea energiapuun korjuuseen tai haketukseen ei kuitenkaan voitaisi myöntää, jos energiapuu on korjattu kuivalta kankaalta tai sitä karummalta kohteelta tai vastaavan ravinteisuustason turvemaalta.

Koska korjuukustannuksissa on alueellisia eroja, tuen määrä ehdotetaan eriytettäväksi vyöhykkeittäin. Korjuutuki olisi ensimmäisellä tukivyöhykkeellä viisi,toisella tukivyöhykkeellä kuusi ja kolmannella tukivyöhykkeellä seitsemän euroa kiintokuutiometrille. Energiapuun korjuun laajetessa nopeassa tahdissa ja energiapuun korjuun kannattavuuden parantuessa, on perusteltua alentaa tuen tasoa Etelä-Suomessa.

Vuonna 2005 energiapuun korjuun ja haketuksen tukien laajentumiseen olisi käytössä kaksi miljoonaa euroa. Voimassa olevan lain mukaiseen energiapuun korjuun ja haketuksen tukemiseen käytetään kuluvana vuonna noin neljä miljoonaa euroa. Lain muutos mahdollistaisi valtion tuella rahoitettavan energiapuun korjuumäärän nostamisen noin 35 prosentilla kuluvan vuoden tasoon verrattuna.

Lisätietoja

Ylitarkastaja Marja Hilska-Aaltonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 52415

Apulaisosastonpäällikkö Pentti Lähteenoja, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53351