Hoppa till innehåll
Media

Muutoksia tillin ja persiljan kasvihuonetukeen sekä puutarhakasvien varastointitukeen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.11.2018 12.46
Tiedote

Tillin ja persiljan kasvihuonetuotannon tuen sekä puutarhakasvien varastointituen tukiehtoihin Etelä-Suomen kansallisessa tuessa sekä pohjoisessa tuessa on tulossa muutoksia kasvukaudesta 2019 alkaen.

Muutoksen jälkeen tillin ja persiljan yli 7 kuukauden vuosittaisessa viljelyssä ei kasvihuonetuessa ole enää tukikelpoista viljelytapa, jossa kasvien siemenet kylvetään suoraan kasvihuoneen lattialla olevaan maapohjaan. Sen sijaan tukikelpoisia ovat yhä tillin ja persiljan ruukkutuotanto, viljely maapohjassa käyttäen istutettuja taimia sekä taimikasvatustilat. Suoran siemenkylvön käyttö yhdistelmäviljelyssä oikeuttaa tukeen silloin, kun viljelyn pääkasvi on jokin muu tukikelpoinen kasvi kuin tilli tai persilja.

Lyhyemmässä 2-7 kuukauden viljelyssä tillin ja persiljan viljely suoraan maapohjaan kylvämällä on jatkossakin tukikelpoista, samoin kuin muut viljelymuodot. Kasvihuoneiden lämpötilavaatimuksia tarkennetaan siten, että viljeltävälle kasville soveltuva kasvatuslämpötila tulee ylläpitää koko tukeen oikeuttava viljelyjakson ajan.

Tukiehtojen muutosten taustalla on eräillä alueilla yleistynyt niin sanottu näennäisviljely, jossa tilliä tai persiljaa on viljelty ilman tarkoitusta tuottaa satoa markkinoille. Väärinkäytöksiä on esiintynyt erityisesti suorakylvöllä maapohjaan tehdyssä viljelyssä. Muutoksilla halutaan varmistaa, että kasvihuonetuotannon suhteellisen korkea kansallinen pinta-alatuki kohdentuu aktiiviviljelyyn.

Myös puutarhakasvien varastointituen ehtoihin on tulossa muutoksia. Vuodesta 2019 alkaen varastointituen haku ja ilmoituspäivät muuttuvat siten, että tuen hakuaika on marraskuun alussa ja varastomäärien ilmoituspäiviä on nykyisten kolmen ilmoituspäivän sijasta kaksi. Varastomäärät ilmoitetaan jatkossa marraskuun 1. ja joulukuun 15. päiviltä.

Varastointituen muutosten tavoitteena on keventää tukeen liittyvää byrokratiaa vähentämällä viljelijöiltä vaadittavien ilmoitusten määrää. Lisäksi ilmoituspäivien painottamisella lähemmäksi vuoden loppua pyritään varastointitukea kohdentamaan erityisesti pitkäaikaista varastointia harjoittaville viljelijöille.

Tukiehtoihin tulevat muutokset toteutetaan tukijärjestelmiä koskevia asetuksia muuttamalla.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä

Ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola, p. 0295 162 193, veli-pekka.reskola(at)mmm.fi