Saimaan lisäjuoksutusta suurennetaan
Suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission puheenjohtajat ovat päättäneet, että Saimaan juoksutusta lisätään tänään maanantaina 1.11. 50 kuutiometrillä sekunnissa. Juoksutusta lisätään 800 kuutiometristä 850 kuutiometriin sekunnissa. Lisäjuoksutuksella Saimaan vedenkorkeuden nousu pyritään pysäyttämään ja kääntämään laskuun. Samalla pyritään erityisesti varautumaan siihen, että ensi kesänä Saimaalla lumen sulamistulvasta aiheutuvaa vahinkojen uhkaa saataisiin pienennetyksi.
Saimaalla aloitettiin 23.8. Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön perusteella lisäjuoksutus tulvauhan pienentämiseksi. Tuolloin virtaamaa nostettiin määrästä 730 m3/s määrään 800 m3/s. Tällä lisäjuoksutuksella vedenkorkeuden nousua on saatu tähän mennessä pienennetyksi 8 cm. Juoksutusta oli tarpeen suurentaa mahdollisimman aikaisin, koska se vaikuttaa Saimaan vedenkorkeuteen hyvin hitaasti. Samalla pyrittiin välttymään siltä, että keväällä jouduttaisiin käyttämään nykyistä paljon suurempia juoksutusmääriä, jos tulvan uhka vielä pahenisi.
Tähänastisesta lisäjuoksutuksesta huolimatta vedenkorkeus on edelleen noussut jonkin verran. Se on nyt tasolla 76,35, joka on 54 cm ajankohdan pitkäaikaisen korkeuden yläpuolella. Juoksutuksen lisääminen katsotaan tarpeelliseksi siitä huolimatta, että Saimaan yläpuolisilla Kallavedellä ja Pielisellä tulvakorkeudetovat laskeneet elokuulta noin 20 cm.
Lokakuun lopulla vedenkorkeus on ollut tällä tasolla tai ylempänä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Viimeisimmät tällaiset vuodet ovat 1987, 1981 ja 1974. Näin ollen vesitilanne ei ole erityisen poikkeuksellinen.
Jos vesitilanne jatkuu suunnilleen keskimääräisenä, alenee vedenkorkeus sovitulla juoksutusmäärällä nykytasolta helmikuun alkuun mennessä noin 25 cm. Vesitilanteen kehittymistä seurataan ja juoksutusmäärää muutetaan tarvittaessa. Esimerkiksi saimaannorpan pesinnän kannalta on edullista, että vedenpintaa alennetaan jo ennen pysyvän jääpeitteen syntymistä.
Lisätietoja:
vesihallintoneuvos Jaakko Sierla, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 53349, 040 751 8417