Torjunta-aineiden rinnakkaistuonti vapautumassa
Valtioneuvosto esittää eduskunnalle, että torjunta-ainevalmisteiden rinnakkaistuonti maahamme sallittaisiin. Rinnakkaistuontivalmisteilla tarkoitetaan valmisteita, jotka ovat samanlaisia kuin torjunta-ainerekisteriin merkityt valmisteet. Tähän saakka niiden tuonti ei ole ollut sallittua. Esityksen odotetaan lisäävän jonkin verran torjunta-ainekaupan kilpailua Suomessa. Käytännössä rinnakkaistuonnin vaikutus riippuu siitä, missä määrin markkinoilta on mahdollista hankkia rinnakkaistuontivalmisteita ja onko toimijoilla halukkuutta rinnakkaistuontiin.
Uusi menettely vastaa lääkkeitten rinnakkaistuonnille asetettuja vaatimuksia. Valmisteen on oltava lähtöisin Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta, jossa se on hyväksytty käyttöön kasvinsuojeluainedirektiivin mukaisesti. Tällainen valmiste voitaisiin rekisteröidä torjunta-ainerekisteriin.
Esitystä torjunta-ainelain muuttamiseksi alettiin valmistella sen jälkeen kun EU:n komissio käynnisti Suomea kohtaan virallisen valvontamenettelyn antamalla Suomelle helmikuussa 2004 virallisen huomautuksen torjunta-aineiden rinnakkaistuontisäännösten puuttumisesta lainsäädännöstä. Komissio on katsonut Suomen lainsäädännön puutteellisuuden rajoittavan tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Asian korjaamiseksi Suomi ilmoitti komissiolle käynnistävänsä muutoksen niin nopeasti kuin mahdollista. Tämän jälkeen komissio kuitenkin antoi Suomelle heinäkuussa 2004 perustellun lausunnon.
Komissio ohje kasvinsuojeluaineiden rinnakkaistuonnista on vuodelta 2001. Keskeistä siinä on alkuperäisen valmisteen ja rinnakkaistuontivalmisteen samanlaisuuden määritteleminen ja rinnakkaistuojalta valmisteesta edellytettävät tiedot. Ohjeiden mukaan kasvinsuojelutuotteiden alkuperä on yhteinen, jos ne (tehoaine ja valmiste) ovat saman yhtiön tai yhteenliittymän valmistamia tai ne on valmistettu lisenssillä. Tehoaineella on oltava sama koostumus ja yhteinen alkuperä Suomessa jo rekisteröidyn valmisteen sisältämän tehoaineen kanssa. Samanlaisuutta arvioitaessa ainesosien tyypin ja määrän osalta valmistusvaiheessa mahdollisesti syntyvät eräkohtaiset erot eivät saisi estää valmisteiden katsomista samanlaisiksi.
Suomessa käytössä torjunta-aineet ovat tuontitavaraa. Vuosittainen myynti on tehoaineina laskettuna noin 1 700 tonnia ja hehtaaria kohden laskettuna 0,7 kg.
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Kirsi Heinonen, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 54221 ja 040 504 0193