Hoppa till innehåll
Media

Sika- ja siipikarjatalouden ja puutarhatalouden lisätuet hyväksyttiin osana kansallista maatalouden huoltovarmuuspakettia

Julkaisuajankohta 16.6.2022 13.56
Tiedote

Hallitus vahvisti tänään valtioneuvoston asetuksen Etelä-Suomessa maksettavasta uudesta poikkeuksellisesta mukautustuesta, jolla turvataan sika- ja siipikarjatalouden ja puutarhatalouden toimintaedellytyksiä. Samalla hallitus hyväksyi pohjoisen tuen asetusmuutoksen, jolla korotetaan vuoden 2022 pohjoista tukea samoille tuotantosuunnille pohjoisemmassa Suomessa.

Nyt tehdyillä päätöksillä toimeenpannaan maaliskuun lopulla hallituksessa linjattua maatalouden huoltovarmuuspakettia. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kevään aikana aiheuttanut merkittäviä häiriöitä ja ongelmia maatalous- ja elintarvikemarkkinoille Suomessa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. Erityisesti lannoitteiden, energian ja viljaan perustuvien kotieläinrehujen hinnat ovat nousseet alkutuotannossa historiallisen rajusti.

Suomessa hallitus päätti maaliskuun lopussa maatalouden huoltovarmuuspaketista, jonka konkreettisia osia hallituksen nyt linjaamat Etelä-Suomen AB-tukialueen mukautustuki ja C-alueen pohjoisen tuen täydentäminen ovat. Lisäksi huoltovarmuuspaketin nopeisiin, ruuantuotantoa turvaaviin tukitoimiin kuuluvat mm. energian valmisteveron lisäpalautus maatiloille vuodelta 2021, merkittävä lisärahoitus vuoden 2022 luonnonhaittakorvaukseen sekä porotalouden ja kalatalouden rahoituksen vahvistaminen. Hallitus antoi tänään valtioneuvoston asetuksen poronhoitovuodelta 2022/2023 maksettavasta eläinkohtaisesta porotalouden tuesta, jota täydennettiin miljoonalla eurolla.

Etelä-Suomessa pohjana vuoden 2021 kansallinen tuki 

Etelä-Suomen AB-tukialueella sika- ja siipikarjatalouden ja puutarhatalouden kansallisen tuen vuotuinen, komission päätökseen perustuva maksuvaltuus on jo kokonaisuudessaan käytössä. Tästä syystä näiden sektorien kohdennetussa tukemisessa AB-alueella on nyt hyödynnettävä poikkeustilanteeseen säädettyä erityistä EU-tukivälinettä eli poikkeuksellista mukautustukea. Tätä tukea tuottajien on kuitenkin kansallisen lainsäädännön edellytysten vuoksi erikseen haettava, koska tukiväline on uusi. 

Lähtökohtana on, että mukautustuki pohjautuu vuodelta 2021 myönnettyyn Etelä-Suomen kansalliseen tukeen ja sen perusteina käytettyihin sika- ja siipikarjatalouden viitemääriin, kasvihuonetuotannon pinta-aloihin ja puutarhatuotteiden varastointimääriin. Lisäksi edellytyksenä on, että vastaava maataloustoiminta jatkuu tuenhakijalla myös vuonna 2022. Koska EU-säädösten mukaan mukautustuki on maksettava kokonaan jo syyskuun loppuun mennessä, ei Etelä-Suomen kansallisen tuen täydentäminen vuodelta 2022 ole mukautustuen avulla mahdollista. Mahdollisimman nopea tuen käsittely- ja maksuprosessi on keskeinen peruste mukautustuen rakenteelle ja kohdentamiselle.

Lisätuet maksuun elo-syyskuussa

Lähtökohtana on, että Etelä-Suomen mukautustuki olisi haettavissa elokuun alussa, ja tuki maksetaan kokonaisuudessaan syyskuun loppuun mennessä. Mukautustukea haetaan Ruokaviraston sähköisen Vipu-palvelun kautta, ja Ruokavirasto tiedottaa tarkemmista hakuohjeista ja –ehdoista mahdollisimman pian (www.ruokavirasto.fi).

C-tukialueen pohjoisessa tuessa on Euroopan komission päätöksen mukaista kansallista maksuvaltuutta käytettävissä, ja suunniteltu lisärahoitus voidaan toteuttaa C-alueella ilman erillisiä uusia hakuvaiheita. Lähtökohtana on maksaa pääosa pohjoisen tuen täydennyksestä elokuussa, ja pohjoisen tuen osalta tuensaajilta ei edellytetä mitään lisätoimia. Ensi vaiheessa lisärahoituksella täydennetään sika- ja siipikarjatalouden tukea ja kasvihuonetuotannon tukea, ja myös myöhemmin maksettavaa puutarhatuotteiden varastointitukea korotetaan.

Huoltovarmuuspaketin lisärahoitus sika- ja siipikarjataloudelle ja puutarhataloudelle koko maahan on yhteensä noin 42 miljoonaa euroa, kun pohjana oleva kansallisen tuen kokonaismäärä näille sektoreille on tänä vuonna noin 46 miljoonaa euroa. Toimeenpanon eteneminen edellyttää vielä myös sitä, että eduskunta hyväksyy tukivälineille esitetyn rahoituksen vuoden toisessa lisätalousarviossa.

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Juha Vanhatalo p. 0295 162 347, etunimi.sukunimi@gov.fi
Neuvotteleva virkamies Martti Patjas p. 0295 342 245, etunimi.sukunimi@gov.fi