Hoppa till innehåll
Media

Silakan ja kilohailin pienimuotoinen kalastus avataan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2012 11.22
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen, jolla 5.9. alkaen sallitaan silakan ja kilohailin troolikalastus alle 12 metrin kalastusaluksilla sekä rysäkalastus.

Silakan ja kilohailin troolikalastus on ollut kiellettyä Saaristomerellä ja Suomenlahden rannikkovesillä 1.6. alkaen ja Selkämerellä 27.6. alkaen. Silakan rysäkalastus on ollut kiellettyä Saaristomerellä ja Suomenlahdella pääkalastuskauden jälkeen eli 12.7. alkaen. Kiellot ovat olleet tarpeen Suomen silakan ja kilohailin kiintiöiden ennenaikaisen täyttymisen estämiseksi.

Syksyllä pidetään silakkamarkkinoita mm. Helsingissä ja Turussa. Erityisesti niillä myytävien silakka- ja kilohailituotteiden valmistamiseksi on tarpeen sallia sekä pienimuotoinen silakan ja kilohailin troolikalastus että rysäkalastus.

− Silakkamarkkinat ovat tärkeitä tapahtumia, joissa kalastajat ja kuluttajat tapaavat toisiaan, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

Verkkokalastusta ei toistaiseksi ole rajoitettu, joten siltä osin ei ole tarvetta muutoksiin.

Pienimuotoisen troolikalastuksen, jossa käytettävät alukset ovat alle 12 metrin pituisia, ja rysäkalastuksen avaaminen on mahdollista, koska Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakkakiintiöstä on jäljellä n. 440 tonnia.

Sallittavan troolikalastuksen ja rysäkalastuksen edellytys on, että niitä harjoitetaan silakan ja kilohailin pyytämiseksi elintarvikkeeksi kuten esim. silakkamarkkinoiden tarpeisiin. Silakan ja kilohailin kohdennettu rehukalastus ei siten ole asetuksen mukaista.

Maa- ja metsätalousministeriö tulee lähiaikoina antamaan ehdotuksen suurempien, silakkaa pyytävien troolialusten kalastuksen järjestelyistä, joita sovelletaan 18.9.2012 avautuvalle syyskalastuskaudelle Pohjanlahdella.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, puh. 0400 392 011