Tuotantoeläinten hyvinvoinnin
neuvottelukunta
Maa- ja metsätalousministeriön yhteyteen perustettu tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta toimii ministeriön apuna tuotantoeläinten hyvinvointia koskevissa kysymyksissä ja linjauksissa.
Neuvottelukunta seuraa ja arvioi tuotantoeläinten hyvinvoinnin tasoa Suomessa. Se tekee ministeriölle ehdotuksia hyvinvoinnin kehittämiseksi ja antaa lausuntoja tuotantoeläinten hyvinvointia koskevista aloitteista ja ehdotuksista.
Neuvottelukunnan avulla halutaan nostaa tuotantoeläinten hyvinvoinnin merkitystä ja eläinten arvostusta yhteiskunnassa sekä lisätä eettistä keskustelua hyvinvointikysymyksistä. Neuvottelukunnalla on myös tärkeä tehtävä viranomaisten ja alan toimijoiden välisen yhteistyön lisääjänä.
Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukuntaan kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 15 muuta jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä.
Neuvottelukunta on kokoonpanoltaan laajapohjainen. Siinä ovat edustettuina keskeisimmät tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvien tahot pellolta pöytään periaatteella tuottajista kuluttajiin. Jäsenet edustavat käytännön maatalouden asiantuntemusta, yhteiskuntatieteellistä ja taloudellista tutkimusta, tuotantoeläinten hoidon eettisiä kysymyksiä, eläinsuojeluviranomaisia, käytännön eläinsuojeluvalvontaa, vapaaehtoista eläinsuojelutyötä, maataloustuottajien neuvontaa, elintarviketeollisuutta, vähittäiskauppaa ja kuluttajia. Neuvottelukunnan henkilöt asetetaan erillisellä asetuksella.
Neuvottelukunnan kokousten pöytäkirjat ja kannanotot kaudelta 2010-2023
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan lausunto Eduskunnan maa- ja
Neuvottelukuntien yhteinen lausunto (6.6.2022); Hyönteisten kasvatus ja käyttö Suomessa
Neuvottelukuntien hyönteiskannanotto 2022 (2.6.2022)
Kannanotto: Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kannanotto peruseläinlääkäripalveluiden turvaamisesta kaikkialla maassa (30.09.2021)
Kannanotto: Karjuporsaiden hyvinvointia heikentävään kirurgiseen kastraatioon (3.6.2021)
Kannanotto: Kotieläintuotannon alhainen kannattavuus voi heikentää eläinten hyvinvointia (15.4.2015)
Kannanotto: Nauta voi huonosti lantaisessa karvapeitteessä (10.11.2014)
Lausunto: tuotantoeläinten olennaisista käyttäytymistarpeista (16.9.2014)
Kannanotto: eläinsuojelulain uudistustyöhön tarvitaan lisää resursseja (16.9.2013)
Kannanotto eläinten hyvinvoinnin opetuksen lisäämiseksi kouluissa 30.11.2012
Kannanotto eläintenhoitajien uupumiseen (11.6.2012)
Nautojen hyvinvointia koskevat kannaotot (30.9.2011)
- Ställningstaganden gällande nötkreaturs välfärd
- Statements of the Finnish Farm Animal Welfare Council on bovine welfare
Kannanotto EU:n yhteisöaloitteeseen sikojen kastraatiosta
- Ett ställningstagande från delegationen för produktionsdjurens välfärd till EU:s gemensamma initiativ om grisars kastrering
- Statement of the Finnish Farm Animal Welfare Council on the European Declaration on alternatives to surgical castration of pigs
Kannanotto eläinten hyvinvoinnin opetukseen kouluissa
Lajikohtaiset käyttäytymistarpeet:
Kanin (Oryctolagus cuniculus) käyttäytymistarpeet
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2023
- 1/2023, 2.2.2023
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2022
- 1/2022, 4.1.2022
- 2/2022, 11.1.2022
- 3/2022, 3.2.2022
- 4/2022, 31.3.2022
- 5/2022, 2.6.2022
- 1/2022, 1.9.2022
- 2/2022, 25.11.2022
- 3/2022, 28.11.2022
- 4/2022, 29.11.2022
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2021
- 1/2021, 21.1.2021
- 2/2021, 25.3.2021
- 3/2021, 3.6.2021, liite toimintasuunnitelma 2019-2022
- 4/2021, 2.9.2021
- 5/2021, 11.11.2021
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2020
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2019
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2015 ja 2016
- 2/2016, 15.3.2016
- 1/2016, 26.1.2016
- 5/2015, 17.11.2015
- 4/2015, 23.9.2015
- 3/2015, 12.5.2015
- 2/2015, 31.3.2015
- 1/2015, 3.2.2015
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2014
- 6/2014, 9.12.2014
- 5/2014, 21.10.2014
- 4/2014, 26.8.2014
- 3/2014, 3.6.2014
- 2/2014, 1.4.2014
- 1/2014, 3.3.2014
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2013
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2012
- 6/2012 20.11.2012
- 5/2012 2.10.2012
- 4/2012 21.8.2012
- 3/2012 8.5.2012
- 2/2012 13.3.2012
- 1/2012 31.1.2012
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2011
Neuvottelukunnan pöytäkirjat 2010
- 5/2010, 23.11.2010
- 4/2010, 10.9.2010
- 3/2010 17.5.2010
- 2/2010, 9.4.2010
- 1/2010, 26.2.2010
- Aloituskokous 9.12.2009
Muualla verkossa
European Forum of Animal Welfare Councils