Maatalouden ympäristötukijärjestelmää valmisteleva työryhmä

Utgångspunkter

Maatalous on merkittävä vesistöjen kuormittaja. Vesien hyvän tilan saavuttaminen ja turvaaminen edellyttää maataloudessa erityisesti ravinne-, kiintoaine- ja happamuus-kuormituksen vähentämistä. Valtioneuvosto asetti Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 -ohjelmassa tavoitteeksi alentaa maatalouden ravinnekuormitusta noin kolmanneksella 2000-luvun alkupuolen tasosta. Valtioneuvoston selonteossa Itämeren haasteista ja Itämeri-politiikasta vuonna 2009 sekä vesienhoidon toteuttamisohjelmassa 2011–2015 vesienhoito todetaan maaseudun kehittämisen keskeiseksi strategiseksi painopistealueeksi. Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi maatalouden ympäristötuen toimenpiteitä tehostetaan ja kohdennetaan nykyistä paremmin alueellisesti ja vesiensuojelullisin perustein riskiherkimmille alueille.

Ilmastonmuutoksen arvioidaan tuovan muutoksia maatalouden harjoittamiseen. Kohoava lämpötila ja lisääntyvät sademäärät voivat muuttaa maaperän ravinnetaloutta ja rakennetta. Lämpötilan ja kosteuden kasvaessa orgaanisen aineksen hajoaminen kiihtyy. Eroosion sekä ravinteiden vapautumisen ja huuhtoutumisen riski kasvaa. Maatalouden vesistökuormituksen hallitsemiseksi muuttuvissa olosuhteissa tulee vesiensuojelukeinoja arvioida ravinteiden huuhtoutumisen kannalta. Erityisen tärkeää ilmaston muuttuessa on peltojen yleisen kasvukunnon ylläpito. Maatalous vaikuttaa paikallisesti ilman laatuun ammoniakkipäästöjen kautta. Euroopan unionin ilman pilaantumista koskeva teemakohtainen strategia vuodelta 2005 edellyttää, että maatalouden ammoniakkipäästöjä pitää vähentää 27 prosenttia vuoden 2000 päästöistä vuoteen 2020 mennessä.

Maatalousympäristössä elää suuri määrä eläin- ja kasvilajeja. Maatalousympäristön luonnonvaraisten lajien määrä on vähentynyt viime vuosikymmenien aikana ja osa lajeista on uhanalaistunut. Maataloustuotannon alueellinen erikoistuminen on maatalousluonnon monimuotoisuuden säilymisen suurimpia uhkia. Elinympäristöistä erityisesti perinnebiotoopit eli perinteisen maankäytön, niiton ja laidunnuksen muovaamat niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat vähentyneet hälyttävästi. Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian 2006–2016 tavoitteina on muun muassa pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä ja vakiinnuttaa Suomen luonnon tilan suotuisa kehitys vuosien 2010–2016 kuluessa. Strategiaan liittyy toimintaohjelma, jonka toteuttamisella pyritään myös varmistamaan YK:n ympäristö- ja kehitysprosessissa (UNCED, Rio de Janeiro 1992) solmitun biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen velvoitteiden toteutus. Strategia tultaneen päivittämään vuonna 2011.