Hyppää sisältöön
Media

Maakuntauudistukseen liittyvästä lakipaketista poistettiin eläinsuojelulain muutosehdotus päällekkäisyyden välttämiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.3.2018 13.45
Tiedote

Hallitus on antanut esityksen maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta ja valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleen organisointia koskevasta lainsäädännöstä. Esityksestä on poistettu eläinsuojelulakia koskeva muutosesitys.

Maakuntauudistusta koskevan lainsäädännön esitysluonnos oli lausuntokierroksella viime keväänä. Tähän luonnokseen sisältyi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta muun muassa ehdotus eläinsuojelulain muuttamisesta.

Samanaikaisesti maa- ja metsätalousministeriössä on valmisteltu eläinsuojelulain kokonaisuudistusta, jonka valmistelu on jo pitkällä. Esitys laiksi eläinten hyvinvoinnista on ollut lausuntokierroksella ja esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle elokuussa 2018.

Päällekkäisen käsittelyn välttämiseksi, maakuntauudistuksen lainsäädäntöesityksestä on poistettu eläinsuojelulakia koskeva muutosesitys. Esityksestä aiemmin annetut lausunnot otetaan kuitenkin esityksen valmistelussa tarvittavilta osin huomioon.

Maakuntauudistuksen edellyttämät muutokset sisällytetään valmisteilla olevaan lakiin eläinten hyvinvoinnista. Laki korvaisi voimassa olevan eläinsuojelulain. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan samaan aikaan maakuntauudistuksen kanssa vuoden 2020 alussa.

Lisätietoa maa- ja metsätalousminiteriöstä:

eläinlääkintäylitarkastaja Tiina Pullola, p. 0295 162 108
lainsäädäntöneuvos Erkki Arnkil, p.0295 162 127

Eläimet ja kasvit Hallinto alueuudistus-arkisto