Ennallistamis­asetus

Luontokatoa ei voi pysäyttää vain lisäämällä suojelualueita, vaan myös luonnon talouskäytön ekologista kestävyyttä on parannettava. Asetus edellyttää, että jäsenmaat ennallistavat tai palauttavat luontoarvoja kaikissa elinympäristöissä niin, että luonnon ekologinen hyvä tila voidaan saavuttaa jo sovitun mukaisesti.  EU:lla on nimittäin voimassa olevat luonto- ja lintudirektiivit sekä vesipuite- ja meristrategiadirektiivit, joissa tavoitteet on määritelty.  Direktiivejä ei ole kuitenkaan toimeenpantu jäsenmaissa riittävästi eikä luontokatoa kyetty pysäyttämään. Ennallistamisasetuksella tehostetaan direktiivien velvoitteiden täyttämistä ja niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Olemassa olevia velvoitteita on täydennetty luonnon tilan parantamisen kannalta tärkeillä velvoitteilla ja uusilla tavoitteilla.

EU:n ennallistamisasetus tähtää osaltaan luontokadon pysäyttämiseen ja se toimeenpanee EU:n biodiversiteettistrategiaa. EU-maat hyväksyivät vuonna 2020 EU:n biodiversiteettistrategian, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Ennallistamisasetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella. Ennallistaminen ei siis tarkoita pelkästään suojelua, vaan ennen kaikkea myös muita tapoja vahvistaa luontoarvoja. Ennallistamisasetus koskee laajasti talouskäytössä olevia alueita ja alueet, joilla luonnon tilaa parannetaan voivat säilyä talouskäytössä tai vaikkapa osana kaupunkiympäristöä.

Ennallistamisasetuksen yleinen tavoite on edistää luonnon monimuotoisuuden pitkäaikaista ja kestävää elpymistä maa- ja merialueilla. Asetuksessa asetetaan sitovia tavoitteita ja velvoitteita luonnon tilan parantamiseksi kaikissa eri ekosysteemiluokissa. Toimenpiteiden on katettava vähintään 20 % EU:n maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja vuoteen 2050 mennessä kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit. Ennallistamisasetus koskee muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä, maatalousympäristöjä – ja myös kaupunkeja.

Asetus edellyttää EU:n yhteisten ennallistamistoimien yhdenmukaista seurantaa. Lisäksi esitetään, että kukin jäsenmaa laatisi kansallisen ennallistamissuunnitelman.

Ennallistamisasetus tuli voimaan 18.8.2024.

Parhaillaan laaditaan kansallista ennallistamissuunnitelma, jossa muun muassa määritellään keinot asetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansallisen ennallistamissuunnitelman on määrä valmistua kahden vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta.

Kansallista ennallistamissuunnitelmaa valmistellaan parhaillaan ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Suunnitelma valmistellaan projektiryhmässä sekä viidessä eri teemaryhmässä, joita vetävät ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön asiantuntijat. Teemaryhmät kutsuvat oman alansa sidosryhmät kuulemisiin valmistelun useassa vaiheessa. Teemaryhmät tekevät oman vastuualueensa osalta ehdotuksen ennallistamissuunnitelmaksi, minkä jälkeen projektiryhmä kokoaa teemaryhmätyöskentelyn pohjalta ehdotuksen kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi. Päätöksen kansallisesta ennallistamissuunnitelmasta tekee valtioneuvosto.

Sidosryhmät osallistetaan teemoittaisiin sidosryhmäkuulemisiin valmistelun kaikissa vaiheissa. Kaikilla on mahdollisuus osallistua avoimiin webinaareihin, joita järjestetään useampi valmistelun aikana. Luonnos kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi lähtee lausunnoille keväällä 2026. Osallistumisen paikat tulevat näkyviin hankesivulle.

• Kansallisen ennallistamissuunnitelman laatiminen

Elinympäristöjen ennallistaminen tukee useita ihmisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä ekosysteemipalveluja: ravinnon tuotannon kannalta tärkeää maaperän elinvoimaisuutta, hiilen sidontaa, tulvasuojelua sekä äärevien sääolosuhteiden vaikutusten lieventämistä. Myös eri ekosysteemien, kuten metsien, häiriönkestävyys paranee ekosysteemien tilaa parantamalla. 

Ennallistamisen toteuttaminen tulee lisäämään taloudellista toimeliaisuutta monilla sektoreilla, erityisesti maa- ja metsätaloudessa sekä ympäristöalalla. Aikaisemmin esimerkiksi metsäsektorilla koulutettiin pääasiassa metsureita ja metsäkoneenkuljettajia, nykyään ammattinimikkeitä on enemmän. Luonnonhoito tai luonnon kestävä käyttö ovat jo alan koulutuksessa mukana. Sama suuntaus on maataloussektorilla. Koulutus- ja osaamispohja tukee ennallistamisen käytännön toteutusta. Suomessa kehitetyille onnistuneille menetelmille ja toimintamalleille voi syntyä myös vientimahdollisuuksia.

Suomessa tehdään paljon ennallistamis- ja luonnonhoitotyötä vapaaehtoisuuteen perustuvien Helmi- ja METSO-ohjelmien piirissä. Esimerkiksi Helmi-ohjelmassa on tähän mennessä ennallistettu soita jo yli 20 000 ha. Metsien arvokkaiden luontokohteiden hoitotoimia on toteutettu yli 600 kohteella, mikä on sisältänyt niin lehtojen ja paahdeympäristöjen kuin lajikohteidenkin hoitoa. Kulotuksia ja metsien ennallistamispolttoja on tehty lähes 2000 hehtaarilla. Arvokkaita lintuvesiä on kunnostettu yli 60 kohdetta.

Lisäksi luonnonsuojelulakiin on lisätty tukipykälä, jonka nojalla maanomistaja voi saada ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteitä arvokkaille luontokohteilleen viranomaisen toteuttamana.

Luontokadon pysäyttämiseen ja luonnon tilan parantamiseen on sitouduttu EU:n biodiversiteettistrategiassa sekä luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivien toimeenpanolla jo aiemmin, mutta tavoitteiden saavuttamisessa on epäonnistuttu. Päätöksenteossa luonnon monimuotoisuutta koskevat tarpeet ovat pääosin jääneet muiden tavoitteiden varjoon. EU-tasolla annettava asetus velvoittaisi jäsenmaita toimeenpanemaan luontokadon pysäyttämiseksi tehdyn, voimassa olevan lainsäädännön ja sitoumukset. 

Ennallistamisasetus auttaisi olemassa olevien velvoitteiden saavuttamisessa, tehostaisi niiden saavuttamista ja asettaisi täydentäviä tavoitteita. Tavoitteet asetettaisiin kansallisesti, mutta yhdenmukaisen seurannan varmistamiseksi seurantamenetelmät ja indikaattorit olisivat yhdenmukaisia EU-alueella.

Voidaan myös katsoa, että EU:n yhteisellä markkina-alueella tulee olla tietty yhteinen minimitaso ympäristön suojelemiseksi.

Ennallistamisasetuksessa asetetaan tavoitteita metsäekosysteemien monimuotoisuuden parantamiseksi.

Ennallistamisasetuksen myötä jäsenvaltioiden tulee arvioida metsäekosysteemien tilaa indikaattorien avulla, jotka kertovat metsäluonnon monimuotoisuudesta. Ennallistamisasetukseen sisältyy jäsenvaltioille yksi yhteinen indikaattori (metsälinnut) ja sen lisäksi seitsemän vapaavalintaista indikaattoria, joista kukin jäsenmaa valitsee kuusi sen olosuhteisiin ja metsäluonnon tilan paranemisen arviointiin parhaiten soveltuvaa.  Ennallistamisasetus velvoittaa jäsenvaltiot saavuttamaan indikaattorien kehityksessä kasvavan suuntauksen ja tyydyttävän tason. Nämä tavoitteet koskevat kaikkia metsiä.

Tavoitteet ovat Suomen metsäluonnolle tärkeitä ja työtä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tehdään jo nykyisinkin esimerkiksi osana metsätalouden luonnonhoitoa. Ennallistamisasetuksen myötä tämänkaltaisille luonnonhoitohankkeille voisi olla tarjolla lisää julkista tukea ja kannustimia.

Lisäksi ennallistamisasetus koskee luontodirektiivin liitteen I metsäluontotyyppejä, joista neljä (boreaaliset luonnonmetsät, lehdot, harjumetsät sekä puustoiset suot) on pinta-alaltaan merkittäviä (so. pinta-alaltaan yli 100 000 ha). Näiden osalta Suomea velvoittavat luontodirektiivin säädökset jo nykyisellään, mutta ennallistamisasetus laajentaa toimia merkittävästi myös suojelualueiden ulkopuolelle. Toimia näiden luontotyyppien tilan parantamiseksi on tehty osana METSO- ja Helmi -ohjelmia sekä lakisääteisiä metsälakikohteita vaalimalla.

Ennallistamisasetuksen täytäntöönpano todennäköisesti edellyttää, että sekä Metso- että Helmi-ohjelman toteuttaminen jatkuu entistä tehokkaammin myös tulevaisuudessa. Halukkuutta vapaaehtoiseen metsien suojeluun on ollut Metsossa hyvin.

Ennallistamisasetuksessa asetetaan tavoitteita maatalousekosysteemien luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi.

Ennallistamisasetuksen myötä jäsenvaltioiden tulee arvioida maatalousekosysteemien luonnon monimuotoisuuden tilaa indikaattorien avulla, jotka kuvastavat maatalousekosysteemien luonnon monimuotoisuuden tilaa.

Ennallistamisasetukseen sisältyy kolme indikaattoria (niittyperhosindeksi, orgaanisen hiilen määrä viljelymaan kivennäismaassa, monimuotoisia maisemapiirteitä omaavan viljelymaan osuus), joista ainakin kahdessa jäsenvaltion tulee saavuttaa indikaattorin kasvava suuntaus sekä tyydyttävä taso. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava paraneva suuntaus viljelysmaiden yleisten lintujen indeksissä ja ennallistettava turvepeltoja turvetuotantoalueita tai muita ojitettuja turvemaita.

Ennallistamisasetuksen toimeenpanossa tulee todennäköisesti uudelleen tarkastella maatalouden ympäristötoimia ja niiden lisäämistä tai uudelleenkohdentamista siten, että asetuksessa asetetut tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle saavutetaan. Tässä yhteydessä tulee pyrkiä myös maatalouden vesistövaikutusten vähentämiseen siten, että vesistöjen tilaa saadaan parannettua. Siten myös esimerkiksi Saaristomeren tila saadaan paranemaan.

Jäsenvaltioilla on käytettävissään joustoja turvepeltojen ennallistamis- ja vettämistavoitteisiin. Asetuksen toimeenpano tulee suunnitella ja joustoja käyttää niin, että kohtuuttomia vaikutuksia yksittäisille maanviljelijöille ei aiheudu.  Turvepeltojen vettämisellä hillitään ilmastonmuutosta ja toimilla voi olla myös vesistö- ja monimuotoisuushyötyjä.

Kaupunkiympäristöihin liittyviä tavoitteita sisältyy erityisesti asetuksen 8. artiklaan, jonka piiriin kuuluu Suomessa noin 60 kuntaa.

Asetuksen voimaantulon ja vuoden 2030 välillä kaupunkien taajaan asuttujen osien viheralueet eivät saa vähentyä, jos niitä on vähemmän kuin 45 prosenttia pinta-alasta ja puiden latvusten peittävyys samoilla alueilla ei saa vähentyä, jos se on alle 10 prosenttia. Vuoden 2030 jälkeen jäsenvaltiot asettavat itse tavoitteensa lisätä viheralueita ja latvuspeitteisyyttä. Tavoitteet voidaan saavuttaa esimerkiksi lisäämällä viheralueita tai istuttamalla puita.

Ennallistamisasetuksen toimeenpanosta aiheutuvien kustannusten kokonaismäärä hahmottuu tarkemmaksi toimeenpanon tarkemman suunnittelun myötä.
Komissio on alkuperäisessä ennallistamisasetusehdotuksessa arvioinut, että kustannukset voisivat Suomelle olla noin 930 miljoonaa euroa vuodessa, mikä olisi 0,39 prosenttia bruttokansantuotteestamme.

Noin puolet kustannuksista on arvioitu syntyvän sisävesien tilan parantamisesta, noin viidennes metsien tilan parantamisesta ja hieman alle viidennes turvemaiden ennallistamisesta. Kustannusrakenne johtuu siitä, että Suomessa on laajat sisävedet, ja erityisesti rannikkovetemme ovat huonossa kunnossa. Vesistöjen rehevöitymistä aiheuttavien ravinnepäästöjen hallintaa tarvitaan laaja-alaisesti maa- ja metsätaloudessa.

Komission arvion mukaan toimien hyödyt ovat moninkertaiset verrattuna kuluihin. Hyödyt lasketaan 10 miljardiksi.

Valtioneuvoston toukokuussa 2023 tekemän arvion mukaan komission esittämä alkuperäinen kustannusarvio on ylimitoitettu. Luonnonvarakeskus ja ympäristöministeriö ovat arvioineet luontotyyppien ennallistamisen kustannusten olevan selvästi, noin 20 prosenttia, matalampia. Lisäksi toimeenpanossa voidaan säästää käyttämällä asetuksen jäsenvaltioille jättämää liikkumavaraa.

Osa ennallistamisasetuksen kustannuksista syntyy toimista, jotka Suomi toteuttaa joka tapauksessa. Esimerkiksi kustannukset toimista sisävesien hyvän tilan saavuttamiseksi ovat noin 570 miljoonaa euroa vuosittain. Ennallistamisasetuksesta syntyisi lisäksi pienvesien (purot, lammet) kunnostustarvetta, jonka vuosikustannukset olisivat noin 20 miljoonaa.

Luonto- ja lintudirektiivin täysimääräinen toimeenpano maaluontotyypeissä edellyttäisi noin 144 miljoonaa vuodessa. Lisäksi valtion mailla boreaalisen luonnonmetsän ennallistamisesta ja heikentymisen estämisestä syntyisi tuloutuksen vähenemistä. Joidenkin arvioiden mukaan tuloutuksen väheneminen voisi olla luokkaa 22-46 miljoonaa euroa. Muiden luontotyyppien osalta ei todennäköisesti aiheutuisi valtion mailla yhtä merkittäviä käytön rajoituksia ja kustannuksia.

Lisäksi kustannuksia aiheutuisi hallinnollisesta työstä sekä mahdollisesti yksityismailla vapaaehtoisesti toteutettavista ennallistamistoimista.

Kokonaisuutena ennallistamisasetuksen 4 ja 5 artiklojen ennallistamisvelvoitteiden toimeenpanon kustannukset olisivat 756-782 miljoonaa euroa vuodessa, mistä siis 570 miljoonaa aiheutuu jo nyt vesipuitedirektiivin täytäntöönpanosta.

Ennallistamisasetuksen mukaan jäsenvaltiot päättävät itse asetuksen toimeenpanon keinoista. Valittavat keinot vaikuttavat ennallistamisen kustannuksiin ja kohdentumiseen. Kustannuksissa voidaan säästää merkittävästi, kun eri toimet tukevat toisiaan ja kun toimet ovat mahdollisimman kustannustehokkaita. Lisäksi ennallistamisasetuksen tavoitteet ovat pitkälti päällekkäisiä nykyisten velvoitteiden kanssa, joihin Suomi on jo kansainvälisesti ja EU:n tasolla sitoutunut.

Komission alkuperäisen asetusehdotuksen arvio kustannuksista ja hyödyistä perustui jäsenmaiden raportoimiin tietoihin luonto- ja lintudirektiivin, vesipuitedirektiivin sekä meristrategiadirektiivin toimeenpanosta. Näiden tietojen pohjalta on johdettu ennallistamisen, palauttamisen ja hoidon tarpeessa olevat luontotyyppien pinta-alat, jotka on kerrottu keskimääräisillä tilan parantamisen kustannuksilla tai tilan parantamisesta saatavilla hyödyillä. Komission arviot ennallistamisen kustannuksista perustuvat EU-tason keskiarvoihin, eivätkä ole suoraan sovellettavissa Suomeen.

Komission arvion mukaan toimien hyödyt lasketaan 10 miljardiksi.

Hyödyt koostuvat komission arviossa pitkälti sisävesien tilan parantumisesta saatavista hyödyistä.

Kustannusten ja hyötyjen vertailua vaikeuttaa se, että hyödyt ovat usein aineettomia tai niille ei ole laskettavissa markkina-arvoa eivätkä ne myöskään samalla tavalla kohdistu esimerkiksi valtiontalouteen kuin kustannukset. Komissio on lisäksi täydentänyt arvioitaan laadullisilla arvioinneilla sekä esimerkiksi ekosysteemipalveluja EU:ssa laajasti selvittäneen hankkeen tuloksilla. 

Suurin osa toimeenpanolle lasketuista kustannuksista on päällekkäistä voimassa olevan lainsäädännön täysimääräisen toimeenpanon kanssa, eli niihin olisi ryhdyttävä jo nykyisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Valtioneuvosto arvioi, että useat olemassa olevat ohjelmat, suunnitelmat sekä tuki- ja kannustinjärjestelmät osaltaan rahoittavat ja tukevat asetuksen mukaista luonnon tilan parantamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että asetuksen toimeenpano ei edellyttäisi lisärahoitusta.

Asetuksen toimeenpano jätetään jäsenvaltioiden päätettäväksi. Valittavat keinot, mukaan lukien erilaiset ohjauskeinot, vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin sekä siihen, kohdistuvatko kustannukset esimerkiksi valtiontalouteen, muuhun julkiseen sektoriin vai yksityiseen sektoriin.

Komission alustavan arvion mukaan Suomi on suurimpien maksajien joukossa, koska meillä on paljon sisävesiä, joita uhkaa erityisesti rehevöittävä hajakuormitus ja joiden tila on vaarassa heiketä myös sisävesillä, jos toimenpiteitä ei laaja-alaisesti tehdä. Tehtävillä valuma-alueen toimilla vaikutetaan myös rannikkovesien ja merialueen tilaan. Toimenpiteitä tarvitaan hyvin laaja-alaisesti, mistä syystä hinta on myös korkea. Lisäksi ilmastonmuutos lisää ravinnehuuhtoumia ja aiheuttaa vesien tummumista yhdessä suometsätalouden ja muun turvemaiden käytön kanssa. 

On tärkeä huomata, että sisävesiin liittyvät kustannukset eivät valtioneuvoston näkemyksen mukaan pääosin ole lisäisiä suhteessa vesienhoidon toimenpiteisiin, eli asetuksen edellyttämät sisävesien tilan parantamisen toimenpiteet sisältävät sellaisia toimenpiteitä, joita kansallisesti jo toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön tai olisi joka tapauksessa toteutettava muiden velvoitteiden mukaisesti. 

Kun soita on näiden lisäksi Suomessa ojitettu ennätyksellisen paljon ja pinta-alamme on EU-maiden viidenneksi suurin, kasautuvat hintaan vaikuttavat tekijät nostaen kokonaissummaa.

Ennallistamisasetuksen toimeenpanosta aiheutuvien kustannusten kokonaismäärä hahmottuu tarkemmin ennallistamissuunnitelman laatimisen myötä.

Komission alkuperäisessä asetusehdotuksessa viitattiin luontotyyppien tavoiteltavan levinneisyyden vertailukohtana vuoteen 1952, jonka jälkeen luonnon muutos kiihtyi monissa Euroopan maissa. Tätä seuraavalta ajanjaksolta on myös käytettävissä tietoja elinympäristöjen muutoksesta.

Ympäristöneuvostossa 20.6.2023 jäsenmaiden hyväksymässä kompromissiehdotuksessa viittaus 70 vuoden takaiseen tilanteeseen poistettiin eikä sitä myöhemminkään palautettu. Vertailuvuoden sijasta viitataan luontotyyppien historialliseen levinneisyyteen, mikä paremmin huomioi jäsenvaltioiden erilaisen maankäytön historian.

Montrealissa hyväksyttiin vuonna 2022 uudet kansainväliset tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon tilan parantamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Montrealissa sovittiin, että luonnon tilaa parannetaan ja elinympäristöjen ennallistamista lisätään 30 prosenttiin heikentyneistä elinympäristöistä. Suomi ja EU pitävät tärkeänä Montrealissa sovittuja tavoitteita. Luontokatoa ei ole globaalisti saatu pysäytettyä aiemmista sitoumuksista huolimatta.

Asetuksessa ei ole kaupunkivihreälle tai latvuspeittävyydelle laadullisia vaatimuksia. EU:n seuranta perustuu satelliittipohjaisesti kerättävään aineistoon, mikä ohjaa mitattaviin, määrällisiin tavoitteisiin.

Suomen valtio on solminut maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat MAL-sopimukset Suomen suurimpien kaupunkiseutujen, eli Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun, Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kanssa. Kaikki MAL-sopimusalueiden keskuskaupungit ja pääosa muista sopimusalueiden kaupungeista ja kunnista kuuluu kaupunkiympäristöjä koskevan artiklan piiriin. 

Asetus ei vaikuta näihin kuntiin vuoteen 2030 mennessä, koska niiden viherpinta-ala ja latvuspeitteisyys ylittää kompromissiehdotukseen sisältyvän raja-arvon ja vuoden 2030 jälkeiset parantamistavoitteet asetetaan kansallisesti.

Eivät kuulu. Velvoitteet koskevat kuntien taajaan asuttuja osia, joiden elinympäristöä viherpeitteisyydellä halutaan parantaa. Jäsenvaltio voi halutessaan sisällyttää soveltamisalaan kaupungin lähialueen eli enintään 1 kilometrin etäisyydellä kaupunkikeskusten tai kaupunkiklustereiden ulkorajoista sijaitsevat alueet samassa kunnassa.

Ennallistamisasetuksen kahdeksannen artiklan kaupunkiympäristöihin liittyvät tavoitteet koskevat Suomessa noin 60 kuntaa. Lopullinen kuntalistaa varmistuu vuoden 2025 alussa.

Ennallistamisasetuksen velvoitteet on osoitettu jäsenvaltioille. Myös EU-tuomioistuinten rikkomuskanteiden tuomiot velvoittavat jäsenmaita. EU-sääntelystä ei siten synny seuraamuksia suoraan kunnille. Kun jäsenmaat aikanaan toimeenpanevat asetusta, voivat ne päättää asettavatko kunnille velvoitteita tai sanktioita.

Yleisesti, jos ennallistamisasetuksen kaupunkiympäristöihin liittyviä tavoitteita ei saavuteta, voi komissio nostaa rikkomuskanteen Suomea vastaan EU:n jäsenyysvelvoitteiden rikkomisesta.

On erittäin epätodennäköistä, että ennallistamisasetus voisi vaikuttaa uusien asuinalueiden rakentamiseen niissä kunnissa, joita sen kahdeksas artikla koskee, koska Suomen kaupunkien taajaan asutun alueen viherpeitteisyys on yli 45 prosenttia. Uusien taajaan asuttujen alueiden viherpeitteisyyden tulisi olla hyvätasoinen, jotta kunnan taajaan asuttujen alueiden viheralueiden osuus ei laske. Tämä on kuitenkin myös hyvän elinympäristön laadun kannalta tarpeen.

Asetuksessa ei esitetä rakennusten purkamista. Asetuksen vaikutusarvioinnin mukaan kunnat voisivat rakentaa ja lisätä viheralueita esimerkiksi käytöstä poistetuille teollisuusalueille, hiekkakentille tai asfaltoiduille alueille, jos kunnasta ei löydy sopivampia alueita, joille istuttaa puita tai lisätä viheralueita asetuksen tavoitteiden täyttämiseksi. Asetuksessa on huomioitu Suomen kaltaisten maiden vihreiden kaupunkien olosuhteet.