Suurpedot

Maa- ja metsätalousministeriön johtamaa suurpetopolitiikkaa ohjaa seuraavat kolme keskeistä tekijää

1. luontodirektiiviin;
2. hoitosuunnitelmiin;
3. päätösten ja toimenpiteiden sitomiseen tieteellisesti luotettavaan tietoon.

Suomessa elää neljä maasuurpetolajia: ahma, ilves, karhu ja susi, jotka kaikki kuuluvat aina rauhoitettuihin riistalajeihin.

Tietyissä erityistilanteissa Suomen riistakeskus voi myöntää poikkeusluvan ahman, suden, karhun tai ilveksen pyydystämiseen tai tappamiseen. Luvan ehtona on, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä lajin luontaisella levinneisyysalueella.

Metsästyslain perusteella maa- ja metsätalousministeriö voi asetuksellaan antaa tarkempia säännöksiä suurpetojen suurimmasta sallitusta saalismäärästä, saalisyksilöiden sukupuolesta ja iästä sekä alueesta, jota rajoitus koskee. Asetus rajoittaa Suomen riistakeskuksen toimivaltaa, joten se ei voi poiketa näistä määristä. Suurin sallittu saalismäärä ei ole määrä, joka tulisi saavuttaa, vaan se asettaa Suomen riistakeskuksen lupaharkinnalle poikkeuslupien nojalla saaliiksi saatavien suurpetojen määrää koskevan rajoituksen.

Kaikille maasuurpetokannoille on tehty hoitosuunnitelmat, joiden avulla suurpetokantoja pyritään hoitamaan pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti ja joissa on otettu huomioon eri tahojen näkemykset ja edut.

Luonnonvarakeskuksen tekemät kannanarviot pohjautuvat suurelta osin petohavaintojärjestelmän tuottamiin pentuahavaintoihin sekä muihin vapaaehtoisten petoyhdyshenkilöiden kirjaamiin petohavaintoihin. Täydentävää tietoa suurpetojen kanta-arvioihin saadaan tutkimuslaitoksen tekemistä pantaseurannoista, DNA-tutkimuksista sekä muista seurannoista.

Muualla palvelussamme

Suurpetojen hoitosuunnitelmat
Asetukset metsästyksen rajoittamisesta
Poikkeuslupa
Suurpetovahingot

Kansallisen suurpetopolitiikan kehittämisarviointi - Ruralia-instituutti 2013

Muualla verkossa

Suurpetotutkimus