EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka

EU:n ilmastopolitiikalla ohjataan sekä alueen yhteisiä että jäsenmaiden toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. EU:n ilmastopolitiikka pohjaa YK:n ilmastosopimukseen, sitä täydentävään Kioton pöytäkirjaan ja Pariisin ilmastosopimukseen. EU:n ilmastolaissa vuodelta 2020 EU sitoutui vähentämään kasvihuonekaasujen nettopäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta.

Aiemmin tavoite on ollut vuoteen 2030 mennessä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä EU-tasolla 40 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna. Tavoitetta on tarkasteltu päästöjen näkökulmasta päästökauppa- ja taakanjakosektoreiden vähennystavoitteina sekä LULUCF-asetuksella, jonka mukaan maankäyttösektorilta ei saa EU-tasolla aiheutua päästöjä.

Taakanjakoasetus 

Taakanjakoasetuksen tarkoituksena on varmistaa, että EU saavuttaa tavoitteensa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä taakanjakoon kuuluvilla aloilla 30% vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoihin. Taakanjakoon kuuluvia aloja ovat rakennusten lämmitys, maatalous (muut kuin hiilidioksidipäästöt), jätehuolto ja liikenne (lentoliikennettä ja kansainvälistä meriliikennettä lukuun ottamatta).

Maat voivat velvoitteen saavuttamiseksi käyttää erilaisia joustokeinoja, kuten siirtää pienen määrän päästövähennysyksiköitä päästökaupan tai LULUCF-asetuksen puolelta taakanjakosektorille. 

Suomi on velvoitettu vähentämään päästöjään taakanjakosektorilla 39% vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Kansallisesti taakanjakosektorin päästövähennystavoitteet on linjattu ilmastolain mukaisessa keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa. 

LULUCF-asetus

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) -sektoria koskevan nykyisin voimassa olevan asetuksen mukaan jäsenmaiden tulee kausina 2021-2025 sekä 2026-2030 varmistaa, etteivät sektorin laskennalliset kokonaispäästöt ylitä laskennallisia hiilinieluja. Heinäkuussa 2021 komissio teki LULUCF-asetukseen muutosehdotuksen, jonka mukaan EU-tason nettonielu LULUCF-sektorilla vuonna 2030 tulisi olla -310 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Asetuksen neuvottelut ovat kesken.

Lue lisää LULUCF-asetuksesta täältä. 

Uusiutuvan energian direktiivi (RED II ja RED III)

Nykyinen, vuoteen 2030 asti ulottuva direktiivi (RED II) annettiin joulukuussa 2018 ja se on pitänyt saattaa jäsenmaissa osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 30.6.2021 mennessä. RED II-direktiivissä säädetään sitovasta unionin yleistavoitteesta, jonka mukaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus on vähintään 32 prosenttia unionin energian kokonaisloppukulutuksesta vuonna 2030. Jäsenvaltioiden tulee yhteisesti varmistaa, että EU:n tavoite toteutuu. Jäsenmaiden on pitänyt vuoden 2019 loppuun mennessä toimittaa komissiolle kansalliset energia- ja ilmastosuunnitelmat, joissa jäsenmaa kuvaa tavoitteensa mm. päästövähennyksille, uusiutuvan energian osuudelle, energiatehokkuudelle ja sisämarkkinoille sekä keinot asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen.

Direktiivin toimenpiteiden tavoitteena on edistää uusiutuvien energianlähteiden hyödyntämistä sähköntuotannossa, lämmityksessä ja jäähdytyksessä sekä liikenteessä. Direktiivi säätelee mm. uusiutuvan sähkön taloudellista tukemista, jäsenmaiden alueellista yhteistyötä ja alkuperätakuita. Direktiiviin sisältyy myös kestävyyskriteerit energiantuotannossa käytettäville biomassoille.

Komissio julkaisi heinäkuussa 2021 esityksen päivitetyksi RED-direktiiviksi (RED III) osana 55-valmiuspakettia. Paketin keskeisenä tavoitteena on nostaa EU:n vuodelle 2030 asetettua uusiutuvan energian tavoitetta 32 prosentista 40 prosenttiin. Lisäksi direktiiviluonnos sisältää muutosehdotuksia useilla osa-alueilla, kuten metsäbiomassoja koskeviin kestävyyskriteereihin.
Lue lisää biomassan kestävyyskriteereistä.

Muut EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaa ohjaavat säädökset

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan keskeisiä säädöksiä ovat myös energiatehokkuusdirektiivi, rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, sähkömarkkinapaketti sekä Energiaunionin hallintomalliasetus.

Hallintomalliasetus luo uuden menettelyn jäsenvaltioiden ja komission välille EU:n energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden toteutumisen seurannalle. Jäsenmaiden tulee laatia kansallinen energia- ja ilmastosuunnitelma kymmenen vuoden välein, ja raportoida komissiolle toimeenpanon etenemisestä joka toinen vuosi. Lisäksi jäsenmaiden tulee laatia pitkän aikavälin, vähintään vuoteen 2050 asti ulottuva suunnitelma Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi, päästöjen vähentämiseksi sekä hiilinielujen lisäämiseksi.

Muualla palvelussamme

LULUCF-asetus
Metsien hiilinielut
Metsät EU:n energia- ja ilmastopolitiikassa
Uusiutuvan energian direktiivi ja biomassan kestävyyskriteerit

EU-säädökset ja säädösehdotukset

LULUCF-asetus (EU) 2018/841
Taakanjakoasetus (EU) 2018/842
Energiatehokkuusdirektiivi 2012/27/EU
Ehdotus uusiutuvan energian direktiiviksi (RED II)
Ehdotus hallintomalliasetukseksi