Afrikkalainen sikarutto (ASF)

Afrikkalainen sikarutto on vakava lakisääteisesti vastustettava eläintauti, joka leviää lähialueillamme. Tauti on koti- ja villisioille tappava, mutta se ei tartu ihmiseen. Suomessa ei ole koskaan havaittu afrikkalaista sikaruttoa, ja tavoitteemme on pitää tauti poissa maasta. Afrikkalaisen sikaruton torjunta vaatii pitkäjänteistä kansainvälistä ja poikkihallinnollista yhteistyötä viranomaisten, elinkeinon, riista-asiantuntijoiden ja metsästäjien kesken. 

Afrikkalainen sikarutto on levinnyt ensin Afrikasta Kaukasukselle ja sitten Venäjälle ja Valko-Venäjälle, mitä kautta se on levinnyt myös EU-alueelle. Tautia havaitaan jo useassa EU-maassa, lähinnä Suomea tautia on mm. Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua).

Ruotsissa tautia todettiin yllättäen 6.9.2023 luonnonvaraisessa villisiassa Fagerstassa, Keski-Ruotsissa. Ruotsin viranomaiset ovat perustaneet alueelle tartuntavyöhykkeen, jolla he selvittävät tartunnan levinneisyyttä ja pyrkivät estämään tartuntojen leviämisen edelleen. Tartunnan epäillään levinneen Ruotsiin ihmisen toiminnan seurauksena, esim. ASF-virusta sisältäneiden lihatuotteiden välityksellä.

Afrikkalaisen sikaruton tilanteesta EU-maissa on tietoa mm. komission internetsivulla (sivun oikeassa reunassa linkit EU-maiden tautitilanteeseen sekä video taudin leviämisestä globaalisti): 
http://ec.europa.eu/food/animals/animal-diseases/control-measures/asf_en 

Ensimmäiset afrikkalaisen sikaruton tapaukset lähellä Suomea havaittiin Leningradin alueella ja Pietarissa vuonna 2009. Suomessa alettiin näiden tapausten jälkeen tehostaa afrikkalaisen sikaruton seurantaa ja vastustusta.

Yksityiskohtaista tietoa afrikkalaisen sikaruton vastustamisesta ja maahantulon estämisestä löytyy Ruokaviraston sivuilta.

Afrikkalaista sikaruttoa aiheuttava virus on erittäin kestävä. Se säilyy kuumentamattomassa lihassa (esim. savulihassa) yli vuoden. Sairastuneiden eläinten eritteet ja metsään jääneet raadot sisältävät paljon virusta. Virus voi kantautua myös esimerkiksi kenkien, autonrenkaiden ja autonpohjien tai metsästysvarusteiden mukana.

Villisikoja koskeva komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2023/594 mukainen kansallinen toimintasuunnitelma afrikkalaisen sikaruton (ASF) Suomeen leviämisen estämiseksi

Villisikatyöryhmän päivitetty mietintö 2024


TILANNEKATSAUS AFRIKKALAISEEN SIKARUTTOON VARAUTUMISESTA SEKÄ KESKUSTELUA SUUNNITELLUISTA TOIMENPITEISTÄ

Sikaelinkeinon sidosryhmien ASF-keskustelutilaisuus 5.4.2022 

Sidosryhmä- ja keskustelutilaisuus verkossa perjantaina 19.2.2021

Tilaisuuden esitykset: 


Seminaari afrikkalaisen sikaruton torjunnasta 23.11.2018

Seminaarin ohjelman löydät tästä linkistä.

Seminaarin esitykset:

Katri Levonen - Afrikkalainen sikarutto leviää maailmalla

Jari Leppä - Seminaari afrikkalaisesta sikarutosta

Idris Idiatulin

Egor Ruppiev, esitys 1, esitys 2

Sirpa Kiviruusu - Afrikkalaisen sikaruton torjunta Suomessa

Mikko Grönberg - Afrikkalaisen sikaruton torjunta Suomessa

Erkki Pentinniemi - Villisikakannan hallinta ja metsästys

Ari Berg - Afrikkalainen sikarutto - vakava uhka Suomen sianlihantuotannolle -hanke

Ina Toppari - Afrikkalainen sikarutto - vakava uhka Suomen sianlihantuotannolle -hanke

Pia Nybäck - ASF-seminaari kommenttipuheenvuoro

Martin Ylikännö - Seminaari afrikkalaisesta sikarutosta

Ministerial Conference on African swine fever 1.–2.6.2017

Lisätietoa verkossa

Lisätietoja

Eero Rautiainen, neuvotteleva virkamies 
maa- ja metsätalousministeriö, Ruokaosasto, Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö Puhelin:0295162049   Sähköpostiosoite: