Eläinten lääkitseminen
Eläimille käytetään lääkkeitä sairauksien hoitoon tai ennaltaehkäisyyn, oireiden lievittämiseksi tai eläimen hoitoa tai tutkimusta varten. Lääkkeiden käyttöä eläimille valvotaan, koska eläimelle annetuista lääkkeistä voi aiheutua haittaa paitsi eläimille niin myös ihmisille tai ympäristölle. Eläimille käytetyillä lääkkeillä voi olla suoria haittavaikutuksia lääkkeitä antaville ihmisille. Lisäksi tuotantoeläinten lääkitsemisestä voi aiheutua haitallisia lääkejäämiä eläimistä saataviin elintarvikkeisiin kuten lihaan, kalaan, maitoon, hunajaan tai muniin. Eläimille käytetyt lääkkeet voivat päätyä ympäristöön ja aiheuttaa haittaa esimerkiksi vesistöille, maaperälle tai ympäristön pieneliöstölle.
Eläimille käytetyt mikrobilääkkeet voivat osaltaan lisätä lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien esiintymistä.
Viranomaiset
Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo ylimpänä viranomaisena lääkkeiden käyttöä eläimille. RuokavirastoLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä ohjaa ja valvoo keskushallinnon viranomaisena eläinten lääkitsemistä koskevan lainsäädännön täytäntöönpanoa ja noudattamista. Aluehallintovirastot huolehtivat eläinten lääkitsemisen valvonnasta ja ohjeistuksesta toimialueellaan. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea) Linkki toiselle sivustollevastaa lääkkeiden myyntiluvista sekä lääketukkukauppojen ja apteekkien valvonnasta.
Lainsäädäntö
Eläinten lääkitsemistä säädellään seuraavilla laeilla sekä niiden nojalla annetuilla asetuksilla:
Laki eläinten lääkitsemisestä (387/2014)Linkki toiselle sivustolle
Laki eläinten lääkitsemisestä annetun lain muuttamisesta (16/2022)Linkki toiselle sivustolle
Laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta (29/2000)Linkki toiselle sivustolle
Elintarvikelaki (297/2021; lääkejäämien valvonta)Linkki toiselle sivustolle
Rehulaki (1263/2020; lääkerehut)Linkki toiselle sivustolle
Laki rehulain muuttamisesta (18/2022; lääkerehut)Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoja Ruokaviraston verkkosivuilta.Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Eläinten lääkitsemislain uudistamishanke
Tästä pääset eläinten lääkitsemislain uudistamishankkeen sivulle.
Lisätietoja
Nina Kaario, johtava asiantuntija
maa- ja metsätalousministeriö, Ruokaosasto, Elintarviketurvallisuusyksikkö Puhelin:0295162107 Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@gov.fi