Päätöksenteko EU:ssa

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43(2) artiklan mukaan neuvosto päättää komission ehdotuksesta yhteisen maatalouspolitiikan säännöistä Euroopan parlamentin kanssa tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen (ent. yhteispäätösmenettely).

Tavallista lainsäätämisjärjestystä on sovellettu maatalouspolitiikan päätöksenteossa Lissabonin sopimuksen astuttua voimaan joulukuussa 2009. Kuitenkin hinnoista, tuista, maksuista, määrällisistä rajoituksista ja kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta päättää vain neuvosto komission esityksen perusteella, eikä näissä asioissa tarvita Euroopan parlamentin lausuntoa.

Tarkka rajanveto Euroopan parlamentin ja neuvoston toimivaltuuksien välillä uudessa järjestelmässä on hieman epäselvä ja selvinnee vasta käytännön lainsäädäntötyön kautta.

Maatalous- ja kalastusneuvostossa jäsenvaltioita edustavat maatalous- ja kalastusasioista vastaavat ministerit.

Toimielinten toimivallan jako

Komissiolla on yksinomainen aloiteoikeus ehdotusten tekemiseen yhteisölainsäädännöksi tai sen muuttamisesta. Komission ehdotus annetaan yhtä aikaa sekä neuvoston että Euroopan parlamentin käsittelyyn.

Neuvostossa tärkeimmät asiat yleensä ensin esitellään maatalousneuvostolle, jonka jälkeen ne käsitellään teknisellä tasolla asiantuntijatyöryhmissä. Työryhmävaiheen jälkeen neuvotteluja lainsäädännön sisällöstä käydään jäsenvaltioiden ja komission välillä maatalouden erityiskomiteassa.

Maatalouden erityiskomitea vastaa käsittelytasoltaan Coreperiä, mutta se käsittelee vain yhteistä maatalouspolitiikkaa ja maaseudun kehittämistä koskevia asioita. Maatalouden erityiskomiteavaiheen tarkoituksena on ratkaista mahdollisimman moni kiistanalainen kysymys, jotta vain poliittisesti merkittävät kysymykset siirtyisivät neuvoston ratkaistaviksi.

Tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä (ent. yhteispäätösmenettely) Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto hyväksyvät yhdessä komission tekemät lakiehdotukset. Parlamentin lopullinen hyväksyntä on lakien voimaantulon edellytys.