Tukien osuus maatalouden kokonaistuotosta noin kolmanneksen

Maatalouden tukien merkitys viljelijöiden tulonmuodostuksessa on keskeinen. Luonnonvarakeskus Luken laatiman maatalouden kokonaislaskennan mukaan tukien osuus maatilojen vuoden 2021 kokonaistuotosta oli keskimäärin noin 29 %. Vuonna 2021 maatalouden suorat tuotantokustannukset ilman viljelijän omaa palkkaa ja pääoman tuottoa laskettuina olivat yhteensä noin 5,8 miljardia euroa, markkinatuotot noin 4,3 miljardia euroa ja kaikki tuet (mukaan lukien investointituet) olivat noin 1,9 miljardia euroa. Tuotantokustannukset olivat siis selvästi markkinatuottoja suuremmat. Tästä syystä kotimaisen ruuan alkutuotannon jatkuminen ei olisi ilman tukivälineitä Suomen oloissa mahdollista läheskään nykyisessä laajuudessa.

Tukien määrä ja merkitys vaihtelevat alueittain ja tuotantosuunnittain. Yksikkötukien taso on pääsääntöisesti sama riippumatta harjoitettavan tuotannon laajuudesta. Aktiiviviljelijän määritelmää on tarkennettu erityisesti EU-tukijärjestelmissä, mutta viljelijän muut tulot eivät vaikuta viljelijätukien saamiseen. Tämä on perusteltua, koska tukien yleisenä tavoitteena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen ja pohjoisista tuotanto-olosuhteista aiheutuvan haitan kompensointi. Maataloudesta saatavat tulot muodostavat keskimäärin tarkasteltuna vain osan viljelijäperheiden kokonaistuloista. Muita tulonlähteitä ovat metsätulot, tilan ulkopuoliset ansiotulot sekä tulonsiirrot ja eläkkeet.

Maatalouden tukien määrää ja merkitystä voidaan arvioida Luonnonvarakeskuksen kirjanpitotilojen tietojen pohjalta. Tiedot perustuvat vajaalta tuhannelta tilalta kerättyihin tarkkoihin tietoihin tilojen tuloista, menoista, työkäytöstä ja varastomuutoksista. Tiedot on painotettu kuvaamaan keskimääräisiä suomalaisia maatiloja. Kattavat tiedot tuloksista eri tuotantosuunnissa ja alueilla löytyvät LUKE:n sivuilta.

Maa- ja puutarhatalouden kannattavuus- ja tuloennustejärjestelmä tuottaa kannattavuuskirjanpitotiloille tilakohtaiset ennusteet ottaen huomioon tuotteiden ja panosten hinnoissa sekä tukitasoissa ja -lajeissa tapahtuvat muutokset. Tilakohtaisista ennusteista lasketaan painotetut alue- ja tuotantosuuntakohtaiset tulo- ja kannattavuusennusteet.

Maatalouden tuilla varmistetaan kotimaisen ruuan alkutuotanto ja sen kehittämisedellytykset

Maataloutta harjoitetaan Suomessa varsin erilaisissa olosuhteissa kuin monissa muissa EU-maissa. Pohjoisen sijainnin, kilpailijamaita pienemmän tilakoon ja muiden suomalaisen maatalouden erityispiirteiden vuoksi maataloustuotteiden tuotantokustannukset ovat Suomessa EU-keskitasoa selvästi korkeammat. Markkinoilta saatavat maataloustuotteiden myyntitulot kattavat vain osan tuotantokustannuksista. Esimerkiksi maitolitran keskimääräinen tuotantokustannus tilatasolla on noin kaksinkertainen siitä saatavaan tuottajahintaan verrattuna.

EU:n maatalouspolitiikan keskeisenä lähtökohtana on varmistaa kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saatavuus kuluttajille. Monien maataloustuotteiden hinnat EU:ssa ovat lähellä keskimääräisiä maailmanmarkkinahintoja, ja hintataso on yhteismarkkinoilla lähtökohtaisesti sama eri osissa EU:ta. Keskeisten maataloustuotteiden tuotanto, hintataso huomioon ottaen, ei ilman yhteiskunnan tukea olisi mahdollista Suomessa, eikä läheskään nykyisessä laajuudessa muissakaan EU-maissa. Tuotannon kannattavuuden turvaamiseksi maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa budjettivaroin. Tuet voivat olla EU:n kokonaan rahoittamia, EU:n ja jäsenmaan yhteisesti rahoittamia tai kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja.

Euroopan unionin maatalouspolitiikka kuuluu EU:n päätös- ja toimivaltaan, eikä yksittäisellä jäsenmaalla voi olla yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteista poikkeavia tukijärjestelmiä. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan perusperiaate on se, että asetettuihin tavoitteisiin pyritään ensisijaisesti EU-välineillä. Tämän jälkeen mahdollisesti jääviä ongelmia voidaan hoitaa parlamentin ja neuvoston asetuksiin tai komission asetuksiin ja päätöksiin perustuvilla kansallisilla erityisjärjestelyillä.

Kullakin tukimuodolla on omat tavoitteensa ja syntyhistoriansa. Yhteisen maatalouspolitiikan EU-tukivälineillä ei ole riittävästi pystytty huomioimaan Suomen maatalouden erityisolosuhteita. Tästä syystä Suomessa maksetaan EU:n tukimuotoja täydentävää kansallista tukea.

EU:n suorien tukien tavoitteena alun perin on ollut korvata hallinnollisten hintojen laskusta viljelijöille aiheutuneita tulonmenetyksiä. Näitä EU:n kokonaan rahoittamia suoria tukia maksetaan edelleen kaikissa EU-jäsenmaissa viljelijöiden tulotason turvaamiseksi. Luonnonhaittakorvauksella korvataan luonnonolosuhteista syntyvää olosuhdehaittaa ja korkeita tuotantokustannuksia esimerkiksi EU:n vuoristoalueilla ja pohjoisilla tuotantoalueilla. Ympäristökorvaus on korvausta viljelijöiden tulonmenetyksistä ja lisääntyneistä tuotantokustannuksista, jotka syntyvät ympäristövaikutusten huomioon ottamisesta viljelykäytännöissä. Nykyisin kaikkien tukien saamiseksi on asetettu viljely- ja tuotantoehtoja mm. maan kasvukunnon ylläpitämiseen, ympäristönhoitoon, tuotannon ilmastovaikutuksiin ihmisten, eläinten ja kasvien terveyteen sekä elintarviketurvallisuuteen liittyen.

Suomen liittymisneuvotteluiden yhteydessä sovittiin kansallisen tukijärjestelmän perusrakenteesta, jota on täydennetty myöhemmin käytyjen neuvotteluiden perusteella. Kansallisen tukijärjestelmän keskeiset osat ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki ja pohjoinen tuki. Lisäksi maksetaan eräitä muita kansallisia tukia. Kansallisten tukien käyttöönotto tai niiden ehtojen muutokset edellyttävät aina komission ennakkohyväksyntää tai tiettyjen niille asetettujen ennakkoehtojen täyttämistä (esim. maatalousalan ryhmäpoikkeusasetuksen mukaiset tuet ja vähämerkityksiset tuet).

Tukien alueelliseksi porrastamiseksi Suomi on jaettu tukialueisiin. EU-tukijärjestelmissä on kaksi tukialuetta: Etelä-Suomen AB-alue ja Keski- ja Pohjois-Suomen C-tukialue Lappeenranta-Tampere-Pori -linjan pohjoispuolella. Pohjoisen tuen järjestelmässä C-alue on jaettu viiteen osa-alueeseen. Esimerkiksi maidon ja naudanlihan tuotannon tuissa tuki on porrastettu näiden osa-alueiden välillä siten, että tukitaso kasvaa etelästä pohjoiseen. Kasvinviljelyssä tuki hehtaaria kohti on kuitenkin koko maassa likimain sama, kun otetaan huomioon kaikki pinta-alatukimuodot.

Vuotuisten viljelijätukien lisäksi maksetaan myös rakennetukia. Niiden tavoitteena on parantaa maatalouden tuottavuutta, kehittää maatalouden rakennetta sekä edistää sukupolven vaihdoksia.