Lainsäädäntö

Vuodesta 1981 voimassa ollut saaristolaki (494/81, 1138/93) velvoittaa valtiota ja kuntia toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien ja muun infrastruktuurin, palvelujen sekä ympäristön turvaamisen puolesta. Saaristolaki tukee EU:n perussopimuksen (2008/C 115/01) 174 artiklan toteuttamista Suomessa. Artiklan mukaan EU pyrkii vähentämään heikommassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä. Erityistä huomiota kiinnitetään muun muassa vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsiviin alueisiin, kuten saaristoalueisiin. 

Saaristolain pohjalta valtioneuvosto on nimennyt asetuksella (1589/2019) kahdeksan saaristokuntaa ja 40 saaristo-osakuntaa, jotka kattavat maan suurimmat saaristoalueet. Saaristolain mukainen saaristokäsite sisältää paitsi ilman kiinteää tieyhteyttä olevat saaret myös kiinteän tieyhteyden saaria ja muita saaristomaisia vesistöjen rikkomia alueita. 

Saaristolaki on saaristojen kehittämisen institutionaalinen peruskivi. Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomen saaristolaki on ainutlaatuinen.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä valmistelee vuosina 2024-2026 saaristolain uudistamista pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti. Uudistetun saaristolain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta. Saaristolakiin kohdistuu päivittämistarpeita niin lain rakenteeseen kuin sen sisältöön liittyen. Uudistamisen taustalla toimii maa- ja metsätalousministeriön laatima arvio saaristolain päivittämistarpeista. 

• Laki saariston kehityksen edistämisestä (494/1981) ja laki 
  saariston kehityksen edistämisestä annetun lain muuttamisesta (1138/93)
• Valtioneuvoston asetus saaristoasiain neuvottelukunnasta (752/2019) (kumoaa säädöksen 387/1987)
• Valtioneuvoston asetus saaristokunnista ja muiden kuntien saaristo-osista (1529/2015)
• Valtioneuvoston asetus saaristokunnista ja muiden kuntien saaristo-osista, joihin sovelletaan saaristokuntaa koskevia säännöksiä annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttamisesta (1589/2019)