Vuonna 2025 rahoitetut uudet maa- ja elintarviketalouden Makera-hankkeet

Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera rahoittaa 13 uutta vuonna 2025 alkavaa kansallista maa- ja elintarviketalouden tutkimus-, kehitys- ja selvityshankekokonaisuutta yhteensä noin 3,25 miljoonalla eurolla. 

Tutkimusrahoitusta kohdennettiin erityisesti painopisteisiin, jotka olivat:

  1. Kasvintuotannon kilpailukyky muuttuvassa toimintaympäristössä 
  2. Erilaiset viljelijät ja päätöksentekoa ohjaavat ratkaisut tiloilla (MATO2-ohjelman teemasta 2)
  3. Menestystä maatilayritysten liiketoimintaa, johtamista ja kilpailukykyä kehittämällä
  4. Hyvinvointia ja terveyttä edistävä kestävä ruokajärjestelmä

Rahoitettavien hankkeiden tavoitteena on parantaa maa- ja elintarviketalouden kannattavuutta ja kilpailukykyä kestävällä tavalla sekä tuottaa maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tehtävien hoitamisessa tarvittavaa tietoa.

Lisäksi maa- ja elintarviketalouden t&k-rahoitusta suunnataan kansainvälisten rahoittajien välisen verkostojen (Horisontti Euroopan kumppanuushankkeet) kautta suomalaisille tutkijoille, jotka tekevät tutkimusta kansainvälisessä yhteistyössä. 

Vuonna 2025 alkavat kansalliset hankkeet

Hyönteispatogeeniset sienet osaksi mansikkapunkin integroitua torjuntaa
Herneen ja härkäpavun itävyyden säilyminen varmuusvarastoituna
Uhkaavasti leviävät rikkakasvit
Maatalousyrittäjien asenteiden ja arvojen vaikutus ympäristötoimenpiteiden toteutukseen
Osaava maatilayrittäjä
Huoltovarmuutta ja kannattavuutta tukeva maatalouden rakennekehitys
Farmers 2.0 - avaimet kannattavaan liiketoimintaan
Kotimainen ruoantuotanto ja uudistuvat kansalliset ravitsemussuositukset – kohti tiiviimpää vuorovaikutusta
Elintarvikevalvonnan tarkastusmäärä: vaikutus lainsäädännön noudattamiseen sekä syyt tarkastusmääräeroihin Suomessa
Uusien proteiinilähteiden elintarviketurvallisuus
Chronic inflammation of digestive tract in broilers establishing the causes to alleviate the problem
Lampaiden hyvinvoinnin ja terveyden vaikutus lampaanlihan laatuun ja turvallisuuteen
Kuinka arvioida pihatoiden lypsylehmien syömis- ja makuutarpeen tyydyttymistä eläinsuojelutarkastuksissa?

Taulukko hankkeistaTiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 146kB