Kerääjäkasveja, kierrätyslannoitteita, yhdessä oppimista – ravinteiden kierrätys edistyy maaseutuohjelman tuella
Ympäristön hyvinvointi ja maatalouden kannattavuus voivat parantua käsi kädessä. Tämän osoittavat maaseutuohjelman vesiensuojelun ja ravinteiden kierrätyksen yhdeksän hanketta. Rahoitettujen hankkeiden toimenpiteet vaihtelevat elinkeinon laajuisista ohjeistuksista mallimaatilan demonstrointiin.
Uusia kokeiluja ja laajaa yhteistyötä
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan vuosina 2015–2017 kuuluvan Vesiensuojelun ja ravinteiden kierrätyksen erillisrahoituksen tarkoitus on edistää ravinteiden kierrätystä ja vesiensuojelua eri toimijatahot kokoavien yhteistyöhankkeiden avulla. Rahoitettavien hankkeiden kesto on enintään kolme vuotta.
Rahoitus on haettavissa kaikkiaan kuuden ELY-keskuksen alueella. 6,5 miljoonan euron kokonaissummasta tukea on jäljellä vielä 2,8 miljoonaa euroa. Rahoitus myönnetään hanke- ja yritystukina, ja sen hallinnoinnista vastaa Varsinais-Suomen ELY-keskus.
Tähän mennessä käynnistyneissä yhdeksässä hankkeessa kehitetään muun muassa kierrätysravinteita ja parannetaan maan kasvukuntoa sekä viljelijöiden ja tutkimuksen yhteistyötä.
Huomio maaperän kuntoon ja sivuvirtojen hyödyntämiseen
– Omalla tilalla ainakin monta asiaa ajattelee nyt toisella tavalla, toteaa OSMO-hankkeessa mukana oleva viljelijä Timo Ylieskola. OSMOssa tieto maan kasvukunnon parantamisesta jalostuu käytännön osaamiseksi viljelijöiden, tutkijoiden, neuvonnan ja yritysten yhteistyöllä. Kun maa on hyvässä kunnossa, myös sadot ovat paremmat ja ravinteet jäävät pellolle eivätkä valu vesistöihin.
OSMOn kanssa yhteistyötä tekevät Päästösäästö- ja UusiRaHa-hankkeet, joissa parannetaan pellon tuottokykyä kerääjäkasvien ja luonnonmukaisten maanparannusaineiden avulla.
TEHOLANTA- ja TURKISTEHO-hankkeissa tuottajat luovat tutkimuksen kanssa uudenlaiset, resurssitehokkaat ratkaisumallit siipikarjan- ja turkislannan hyödyntämiseen.
– Ratkaisuja kehitetään kiinteässä yhteistyössä koko elinkeinon ja muiden sidosryhmien kanssa, TEHOLANTA-hankkeen projektipäällikkö Reetta Palva Työtehoseurasta kertoo.
Pohjois-Pohjanmaalla hankerahoitus sijoitetaan kokonaisvaltaiseen yhteistyöhön ja logistiikkaan. Tyrnävälle rakentuu Palkin hevosasemakaava-alue, jossa hyödynnetään paikallista tuotantoyhteistyötä ja hevostiloilla syntyvää lantaa energiantuotannossa. Oulun ammattikorkeakoulun LAURA-hankkeen tavoitteena on luoda logistisia yhteistyömalleja kotieläin- ja kasvinviljelytilojen sekä lantaurakoitsijoiden käyttöön.
Qvidjan tilalla Paraisilla demonstroidaan energiaomavarainen ravinnekierrätyksen mallimaatila. HYKERRYS-hanke puolestaan kehittää yhdessä alan yritysten kanssa kierrätyslannoitteita peltoviljelyyn.
OSMO, UusiRaHa, LAURA, Päästösäästö ja TEHOLANTA esittäytyvät 17.–18.1.2017 järjestettävillä Maatalouden uusimman ympäristötiedon vaihtopäivillä Naantalissa.
Ravinteiden kierrätykseen tarjolla rahoitusta ja hankeneuvontaa
Erillisrahoituksen lisäksi maaseutu tarjoaa lukuisia muita mahdollisuuksia maataloudessa syntyvien sivuvirtojen hyödyntämiseen. Ravinteiden kierrätystä voi edistää esimerkiksi investointi-, koulutus- ja tiedonvälitys- sekä yhteistyötoimenpiteiden tai Leader-ryhmien avulla.
Hallitusohjelmassa ravinteiden kierrätykseen ja vesien suojeluun merkittävän panoksen tarjoaa kiertotalouden kärkihanke. Kärkihankkeen toimenpiteisiin kuuluvat muun muassa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallinnoima Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma sekä ympäristöministeriön Raki2-ohjelma. Ravinteiden kierto etenee myös vesien- ja merenhoidon toimenpiteisiin suunnattujen hanketukien kautta.
Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön –kärkihanke avustaa hakijoita biomassojen ravinteiden kierrätykseen liittyvien ideoiden työstämisessä ja sopivan rahoituskanavan löytämisessä.
- Ravinteiden kierrätykseen saatavilla oleva rahoitus
- Apua hankeideoihin: Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön –hanke
Lisätietoa maaseutuohjelman Vesiensuojelun ja ravinteiden kierrätyksen erillisrahoituksesta:
Varsinais-Suomen ELY-keskus:
Yksikönpäällikkö Mirja Koskinen, mirja.koskinen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 022 886
Kehittämispäällikkö Seppo Jaakonmäki, seppo.jaakonmaki(at)ely-keskus.fi, p. 0295 022 573