Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö tiivistävät yhteistyötä kosteikkolintulajien elinympäristöjen suojelemiseksi

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 9.5.2018 11.41
Tiedote

Monet arvokkaat lintuvedet ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet umpeen ja niiden linnusto on köyhtynyt. Ongelma koskee sekä suojeltuja kosteikkolintulajeja että monia elinympäristöltään vaateliaita metsästettäviä sorsalintulajeja. Riistalintukantojen taantumista voidaan osittain ehkäistä väliaikaisin metsästysrajoituksin, mutta kaikkien kosteikkolintulajien tilanteen pysyvä korjaaminen edellyttää niiden elinympäristöjen suojelua.

Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö käynnistävät lähiaikoina asiaa koskevan hankkeen valmistelun yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Laaja-alainen ja jatkuva yhteistyö on tarpeen, jotta kovaa vauhtia taantuvat vesi- ja rantalintukannat saadaan elpymään ja muu arvokas kosteikkoluonto säilymään. 

– Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön on toimittava yhdessä entistä tiiviimmin arvokkaiden kosteikkojen kunnostamiseksi ja ennallistamiseksi, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

– Aiemmalla hankerahoituksella on jo toteutettu joitakin onnistuneita ja vaikuttavia suojeltujen lintuvesien kunnostushankkeita, mutta tarve huomattavasti laajemmalle toiminnalle on ilmeinen. Avainkysymys on kunnostuksen ja hoidon rahoitus, johon täytyy tulevina vuosina löytyä aiempaa enemmän panostuksia, toteaa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Suomeen kunnostettava vesilintujen rauhoitusalueiden verkosto

Suojelualueilla ja niiden ulkopuolella sijaitsevat erilaiset ja eri kokoiset kosteikot muodostavat verkoston, jonka hoitoa ja käyttöä tulee tarkastella kokonaisuutena. Pesinnän tai muutonaikaisen levähdyksen kannalta keskeisten kosteikkojen kunnostaminen ja rauhoittaminen metsästykseltä on tarpeen taantuvien lajien elvyttämiseksi. Riistalintujen lisäksi tästä hyötyisi myös muu kosteikkolinnusto.

–Rauhoitusalueen lähialueille voitaisiin perustaa metsästysmahdollisuuksia kompensoivia pienkosteikkoja, mikä osaltaan motivoisi myös metsästäjiä rauhoitusalueiden hoitoon ja pienpetopyyntiin, esittää ministeri Leppä.

EU:n rahoittamassa Suomen riistakeskuksen Kotiseutukosteikko Life -hankkeessa kehitettiin metsästäjiä ja maanomistajia aktivoivia keinoja kosteikkojen hoitoon. Paikallisten saaminen mukaan suojelualueiden ja kosteikkojen hoitoon onnistuu, jos osallistumiseen tarjotaan mahdollisuuksia ja se koetaan palkitsevaksi.

Punasotkan, tukkakoskelon ja allin metsästystä ehdotetaan keskeytettäväksi

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan ministeriön asetusta punasotkan, allin ja tukkakoskelon metsästyksen kieltämiseksi kolmeksi vuodeksi. Punasotkakanta on taantunut jyrkästi viime vuosikymmeninä, ja allin ja tukkakoskelon suojeluluokituksia on tiukennettu jo aiemmin Afrikkaan ja Euraasiaan muuttavien vesilintujen suojelusopimuksessa.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää lisäksi, että näiden lajien kannanhoitotoimista ja kestävästä metsästysverotuksesta sovittaisiin kansainvälisissä hoitosuunnitelmissa kaikkien muuttoreitillä olevien valtioiden kesken. Näin metsästyksen kestävyys voitaisiin varmistaa sekä pesimä- ja talvehtimisalueilla että muuton aikana. 

Lisätietoja:
ylitarkastaja Janne Pitkänen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2338, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi
ympäristöneuvos Esko Hyvärinen, ympäristöministeriö, p. 0295 250 094, etunimi.o.sukunimi(at)ym.fi

Jari Leppä Kimmo Tiilikainen