Hyppää sisältöön
Media

Jatkoselvitys metsälainsäädännön vaikutuksista metsien monimuotoisuuteen ja terveydentilaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.4.2020 14.41
Tiedote

Luonnonvarakeskuksen vuoden 2020 alussa julkaistun selvityksen mukaan metsälaki ja metsätuholaki olivat pääosin toimivia, mutta arvioinnissa nousi esiin monimuotoisuuteen ja metsien terveyden turvaamiseen liittyviä tietotarpeita. Maa- ja metsätalousministeriö on nyt käynnistänyt jatkoselvityshankkeen, jolla täydennetään tietoa lainsäädännön vaikutuksista.

Metsälaissa määritellään metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt, joiden ominaispiirteet on säilytettävä tai joita on vahvistettava. Metsälain 10 §:ssä nimettyjen kohteiden edellytykseksi määriteltiin vuonna 2014 voimaan tulleessa lakimuutoksessa pienialaisuus tai metsätaloudellinen vähämerkityksellisyys. Määrittely täsmensi aiempaa metsälakia ja sen myötä kohteita on myös siirtynyt metsävaratiedoissa lakisääteisistä kohteista muiksi tärkeiksi elinympäristöiksi.
 
Selvityksen tavoitteena on saada selkeä kuva siitä, millä tavoin metsälain 10 §:n muutos vaikuttaa käytännössä monimuotoisuuden turvaamiseen tasoon, ja siihen ovatko monimuotoisuusarvot tulevien toimenpiteiden vuoksi uhattuina. Nyt selvitetään, kuinka paljon metsälakikohteisiin sekä muihin arvokkaisiin elinympäristöihin on kohdistunut käsittelyitä metsälakimuutoksen jälkeen. Hankkeessa tarkastellaan myös metsälain merkitystä arvokkaiden elinympäristöjen turvaamisessa suhteessa metsänhoitosuosituksiin, metsäsertifiointiin, METSO-ohjelmaan ja luonnonsuojelulakiin sekä muihin elinympäristöjen turvaamisen keinoihin. Lisäksi selvitetään metsälain 20 §:ssä mainittujen korvaavien toimenpiteiden käyttömahdollisuuksia, jos metsälakikohteita on käsitelty metsälain 10 §:n vastaisesti. Selvityksessä myös avataan metsälain tulkintasuosituksiin liittyviä juridisia ja käytännön ongelmia.
 
Selvitys metsälain monimuotoisuusvaikutuksista valmistuu vuoden 2020 aikana, ja sen toteutuksesta vastaa Luonnonvarakeskus yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen kanssa. Selvityksen pohjalta päätetään jatkotoimista. Metsälain osalta lakimuutoksia ei ole valmisteilla.

Metsätuholain muutostarpeista tarkempi arvio

Luonnonvarakeskuksen selvityksessä tarkasteltiin myös metsätuholain toimivuutta. Metsätuholain todettiin toimivan pääosin hyvin. Arviointi toi kuitenkin esiin ilmastonmuutoksesta sekä metsätalouden toimintaympäristön kehityksestä aiheutuvia muutostarpeita, jotka edellyttävät lähempää tarkastelua. Vaikutustenarvioinnin toteuttaa Luonnonvarakeskus.

Keskeiset kysymykset koskevat kirjanpainajan torjuntaa, juurikäävän torjuntaa turvemaan männiköissä sekä toimijoiden omavalvontavelvoitteen laajentamista puuta välittäviin tahoihin. Kirjanpainajan osalta nykyisen lain toimivuutta arvioidaan Väli-Suomessa, jossa nykyinen puuston poistopäivämäärä 24.7. on osoittautunut liian myöhäiseksi. Tarkemmin selvitetään männyn pystynävertäjän aiheuttamien kasvutappioiden vakavuutta. Lisäksi selvitetään, olisiko taloudellisesti kestävää edellyttää kantokäsittelyä mäntyvaltaisilla turvemailla tehdyissä kesähakkuissa juurikäävän torjumiseksi. Hankkeessa arvioidaan myös mahdollisten muutosten alan toimijoille aiheuttamat kustannusvaikutukset.
 
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee vaikutustenarvioinnin pohjalta metsätuholakia koskevat muutosehdotukset kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on, että mahdolliset lakimuutokset tulisivat voimaan vuoden 2022 alussa.
 
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Kokkonen, p. 040 524 6267, marja.kokkonen(at)mmm.fi
neuvotteleva virkamies Satu Rantala (metsälaki), p. 050 475 3099, satu.rantala(at)mmm.fi
neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen (metsätuholaki), p. 040 749 0159, tatu.torniainen(at)mmm.fi

Tiedote Luonnonvarakeskuksen selvityksen tuloksista