Elina Auri kokee olevansa unelmatyössään, koska saaristoasiat ovat lähellä sydäntä monella tapaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elina Auri on aloittanut saaristoasioiden johtavana asiantuntijana sekä saaristoasiain neuvottelukunnan (SANK) pääsihteerinä marraskuussa.

Auri opiskeli pääaineenaan Suomen historiaa ja hänen gradunsa sivusi jo tulevia työkuvioita, sillä se käsitteli majakoiden automatisointia ja sitä, miten se vaikutti saaristoon ja saaristokulttuuriin. Sivuaineet valtio-oppi ja taloustiede tukevat työssä ministeriössä. 

Ennen tätä virkaa Auri työskenteli kymmenisen vuotta konsulttitehtävissä, ja sitä ennen mm. työ- ja elinkeinoministeriössä saaristoasioiden parissa. ”Tietyllä tavalla on tuttua tekemistä, vaikka toki paljon on tapahtunut kymmenessä vuodessa”, hän toteaa.

Ministeriössä saa olla aitiopaikalla seuraamassa mitä tapahtuu

Maa- ja metsätalousministeriössä parasta on, kun saa olla aitiopaikalla seuraamassa sitä mitä tapahtuu. Se saa työn tuntumaan merkitykselliseltä. Parasta on myöskin se hurja asiantuntijuus, mikä ministeriöstä löytyy!

Auri kertoo, että kaikki valinnat mitä hän on työuransa aikana tehnyt, ovat sivuuttaneet saaristoa ja saaristokysymyksiä. Pikkuhiljaa polku on vienyt kohti tätä työpaikkaa. ”Koen työni hurjan motivoivana, sillä saan tehdä töitä mielekkäiden ja tärkeiden asioiden parissa. Saaristoasiat koskettavat monia, varsinkin kun ajatellaan saaristojen lisäksi myös vesistöjä ja vapaa-ajan asukkaita. Ja aika monihan on mökkiläinen! Niihin liittyy yleensä positiivisia mielleyhtymiä.

Tärkeä osa saaristopolitiikkaa on parlamentaarinen saaristoasiain neuvottelukunta, jossa Auri toimii pääsihteerinä. Se kokoontuu suunnilleen 8 kertaa vuodessa, ja siihen kuuluu edustajia myös saaristokunnista ja osakunnista. Neuvottelukunta pitää huolen, että päätöksenteossa ja toiminnassa noudatetaan saaristolakia. Sen lisäksi nostetaan esiin mielenkiintoisia asioita, joita saaristoissa tapahtuu, ja vaihdetaan tietoa. 

Saaristoasiat ovat olleet aina lähellä sydäntä

Saaristoasiat ovat aina kiinnostaneet Auria kovasti, hänen isoäitinsä suku on kotoisin saaristosta Kotkan ulkosaaristosta, Haapasaaresta, ja hän on viettänyt siellä paljon aikaa. Tällä hetkellä Auri kunnostaa miehensä kanssa perheellensä vapaa-ajanviettopaikkaa samaan saaristoon. Hän on kuulunut myös mm. majakkaseuraan ja työskennellyt Bentskärin majakalla. 

Auri kokee olevansa tällä hetkellä pitkään haaveilemassaan unelmatyössään. Työn vastapainona vapaa-ajalla mökkiprojekti on vienyt jo useita vuosia aikaa, mutta sen olisi tarkoitus valmistua ensi kesäksi. Kaksi pientä lasta pitävät Aurin kiireisenä, mutta kun on aikaa, hän käy grafiikkakursseilla.

Teksti ja kuva: Venla Tyynelä