Hyppää sisältöön
Media

EU:n jäsenmailta tuki suden suojeluaseman muuttamiselle Suomen tavoitteen mukaisesti

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 25.9.2024 16.13
Tiedote

EU-komissio teki ehdotuksen suden suojeluaseman muuttamisesta täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi joulukuussa 2023. EU:n jäsenmaat linjasivat keskiviikkona 25.9., että suojelustatuksen muutos etenee Bernin sopimuksen pysyvän komitean päätettäväksi.

"Susien suojelustatusta joustavoittava ratkaisu on askel eteenpäin, jotta ihminen ja susi voivat Suomessa elää rinnakkain. On välttämätöntä tehdä sellaista suurpetopolitiikkaa, että turvallisuudenkin kannalta välttämätön suden kannanhoidollinen metsästys onnistuu Suomessa. Tämä samalla parantaa tämän arvokkaan lajin suojelun hyväksyttävyyttä", sanoo ympäristöministeri Kai Mykkänen.  

”Päätös on merkittävä ja välttämätön suurpetopolitiikan suunnan muuttamiseksi. Paikalliset olosuhteet ja suurpetokantojen vahvistuminen on otettava huomioon. Päätöksen takana on valtavasti vaikuttamistyötä, ja Suomi on ollut asiassa EU-tasolla erittäin aktiivinen viimeisen vuoden aikana. Yhteistyö samanmielisten maiden kanssa on ollut hyvää. Iloitsen siitä, että jäsenmaiden kesken löytyi ymmärrystä sille, miten tärkeää on mahdollistaa suden sosiaalisesti kestävä kannanhoito. Komissiolla on nyt täysi tuki viedä asia eteenpäin”, kommentoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.  

Suomi on tukenut EU-komission aloitetta suden Bernin yleissopimuksen suojelustatuksen muuttamisesta täysin rauhoitetusta lajista (liite II) suojelluksi lajiksi (liite III) ja kannustanut tekemään vastaavat muutokset luontodirektiivin liitteisiin. Suomi nosti viimeksi susiasian esille omana tiedotusasianaan maatalous- ja kalastusneuvostossa tammikuussa 2024.  

Suojeluaseman muutosehdotusta perustellaan susikannan myönteisellä kehityksellä. Suomessa susi on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen. Bernin yleissopimuksen pysyvä komitea on koolla joulukuun 2024 alussa. Jos päätös hyväksytään Bernin sopimuksessa, komissio voi tämän jälkeen aloittaa valmistelun EU:n luontodirektiivin liitteen muuttamisesta.  

Lisätietoja

Lyydia Ylönen 
ympäristöministerin erityisavustaja 
p. 050 476 1341 
etunimi.sukunimi@gov.fi

Iina Mattila
maa- ja metsätalousministerin erityisavustaja  
p. 050 473 6221
etunimi.sukunimi@gov.fi