Hyppää sisältöön
Media

Elintarvikemarkkinalaki etenee eduskuntaan – elintarvikemarkkinavaltuutetulle tulossa vahva rooli

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2018 14.40
Tiedote

Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle hallituksen esityksen elintarvikemarkkinalaiksi. Lain on tarkoitus astua voimaan 1.1.2019 ja sen tavoitteena on parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta ja turvata elintarvikeketjussa heikoimmassa asemassa olevien toimijoiden asemaa. Elintarvikekauppaa valvomaan tulee elintarvikemarkkinavaltuutettu.

Lailla varmistettaisiin tuottajille mahdollisuus saada maataloustuotteiden myyntiä koskevat sopimukset kirjallisina. Lisäksi pyritään estämään kohtuuttomien ehtojen ja hyvän liiketavan vastaisten tai muuten toisen osapuolen kannalta sopimattomien menettelyjen käyttöä maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden kaupassa. Elintarvikemarkkinalaissa säädettäisiin myös elintarvikemarkkinavaltuutetusta, jonka tehtäväksi tulisi valvoa lakiin kirjattujen vaatimusten ja kieltojen noudattamista.

– Laissa perustettava valtuutettu voi puuttua elintarvikeketjun epäreiluihin kauppatapoihin. Uskon, että tämä siistii peliä ruokaketjussa. On hienoa, että saamme nopealla aikataululla pitkään kaivatun ulkopuolisen viranomaisen ja hänelle vahvat valtuudet puolustaa heikomman asemaa ruokaketjussa, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Havaitessaan elinkeinonharjoittajan ryhtyneen lainvastaiseen toimenpiteeseen elintarvike-markkinavaltuutetun olisi pyrittävä saamaan neuvotteluteitse elinkeinonharjoittaja vapaaehtoisesti luopumaan siitä. Valtuutettu voisi itse ratkaista, onko sopimuksen kirjallista muotoa ja vähimmäissisältöä koskevia vaatimuksia noudatettu, ja antaa tarvittaessa tähän liittyvän huomautuksen tai julkisen varoituksen. Lisäksi valtuutettu voisi hakea markkinaoikeudelta toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä koskevaa kieltoa ja tähän liittyvän uhkasakon asettamista. Valtuutettu voisi myös antaa elintarvikeketjun toimintaan liittyviä suosituksia, lausuntoja ja ehdotuksia sekä tiedottaa ja neuvoa elintarvikeketjun toimijoita hyvistä liiketavoista.

Kauppatapalautakunnan kuuleminen kirjattu lakiin

Lausuntokierroksen perusteella päätettiin vahvistaa valtuutetun ja jo olemassa olevan itsesääntelyelimen välistä yhteistyötä siten, että valtuutetun on ennen suositusten antamista pyydettävä lausuntoa elintarvikeketjun itsesäätelyelimeltä, käytännössä Keskuskauppakamarin yhteydessä toimivalta elintarvikeketjun kauppatapalautakunnalta.

Elintarvikemarkkinavaltuutetun virka tulisi vuoden 2019 alussa perustettavaan Ruokavirastoon. Viran ja toimiston perustamisesta on arvioitu aiheutuvan 500 000 euron kustannukset vuodelle 2019. Hallituksen esitys elintarvikemarkkinalaiksi liittyy esitykseen valtion vuoden 2019 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Lain arvioidaan lisäävän keskeisten ehtojen kirjaamista sopimuksiin, vähentävän hyvien liiketapojen vastaiseen toimintaan liittyviä riskejä ja parantavan elintarvikemarkkinoiden toimivuutta. Määrämuotoiset kirjalliset sopimukset ja niiden dokumentointi lisäisivät alkuvaiheessa jonkin verran kustannuksia niiden toimijoiden osalta, joiden sopimukset nykyisellään eivät vastaa uuden lainsäädännön vaatimuksia. Viranomaisvalvonnan arvioidaan olevan ensi sijassa lainvastaisuuksia ennalta ehkäisevää.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

ministerin erityisavustaja Risto Lahti, p. 050 565 0424

osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, p. 040 775 6060, minna-mari.kaila(at)mmm.fi

lainsäädäntöneuvos Aku-Petteri Korhonen, p. 050 318 8948, aku-petteri.korhonen(at)mmm.fi

Jari Leppä Ruoka ja maatalous