Hyppää sisältöön
Media

EU tukee terveellistä kouluruokailua – Suomi painottaa tuen luomutuotteisiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 31.1.2017 14.10
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee muutosta elintarvikkeiden koulujakelujärjestelmään. Muutoksen jälkeen kouluissa tarjottavaa luonnonmukaisesti tuotettua maitoa, hedelmiä ja vihanneksia tuetaan enemmän kuin tavanomaisesti tuotettuja tuotteita. Muutoksen odotetaan lisäävän luomutuotteiden kysyntää ja sen on tarkoitus astua voimaan syksyllä 2017.

Euroopan unioni tukee maitotuotteiden sekä hedelmien ja vihannesten jakelua koululaisille. Järjestelmän tavoitteena on kasvattaa lapset ja nuoret terveellisiin ruokailutottumuksiin ja lisätä ravitsemuksellisten hyvien tuotteiden kulutusta. EU:n uusi koulujakelulainsäädäntö tulee voimaan elokuussa 2017, minkä vuoksi maa- ja metsätalousministeriö valmistelee markkinajärjestelylain muuttamista ja uuden koulujakelujärjestelmän toimeenpanoa.

Muutoksen jälkeen luomumaidon tuki olisi aiemmasta poiketen tavanomaisen maidon tukea selvästi korkeampi. Koululaisille jaetun luomumaidon tuki olisi alustavien suunnitelmien mukaan 27 senttiä litralta ja tavanomaisesti tuotetun maidon tuki 9 senttiä litralta.

– Suomessa haluamme painottaa tuen erityisesti luonnonmukaisesti tuotettuihin tuotteisiin. Kuntien ja kaupunkien keittiöt voivat omilla päätöksillään vaikuttaa tuotteiden menekkiin. Tavoite on, että päiväkodit ja koulut voisivat tarjota lapsille entistä useammin kotimaista, luomutuotettua maitoa ja kasviksia, kertoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Myös vuonna 2016 sallittu luomumaidon D-vitaminointi helpottaa sen valintaa kouluissa ja päiväkodeissa tarjottavaksi ruokajuomaksi.

Uusi tuki hedelmien ja vihannesten käytön edistämiseksi

Aiemmasta poiketen Suomi ottaa käyttöön tuen myös hedelmien ja vihannesten jakeluun. Tukea maksettaisiin alustavien suunnitelmien mukaan noin kymmenelle tuotteelle, joissa useimmissa on tarjolla myös kotimainen vaihtoehto. Tukea maksettaisiin luonnonmukaisesti tuotetuille tuotteille 75 prosenttia ja tavanomaisesti tuotetuille tuotteille 65 prosenttia verottomasta hankintahinnasta. Tuki kohdistettaisiin peruskoululaisille ja suhteellisen korkeata tukea maksettaisiin ensi syksynä vain lyhyeltä ajanjaksolta kotimaisen satokauden ollessa parhaimmillaan.

Osa EU:n koulujakelujärjestelmään varatuista rahoista käytetään toimenpiteisiin, joilla tehdään suomalaista ruuantuotantoa tutuksi kouluissa. Samalla lapsia pyritään kasvattamaan terveellisiin ravitsemustottumuksiin.

 – Toivoisin meidän kiinnittävän enemmän huomiota siihen, mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu, ja että se näkyisi myös arkisissa valinnoissa. Luomun osuutta lisäämällä tukea kohdistuu enemmän lisäarvotuotteisiin ja samalla maataloussektorille. Olemme nähneet luomutuotteiden vallankumouksen Ruotsissa ja Tanskassa ja uskon, että meillä on siihen kaikki edellytykset myös Suomessa, painottaa Tiilikainen.

Suomen osuus EU:n koulumaitotuesta on noin 3,8 miljoonaa euroa ja hedelmien ja vihannesten jakeluun on käytettävissä noin 1,6 miljoonaa euroa. Luomutuotteiden korotetulla tuella tavoitellaan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaista vähintään 20 prosentin osuutta kokonaiskulutuksesta. Tämä tuen kohdentaminen on osa vuoden 2016 maatalouden kriisipakettia. Tukitasoista ja tuettavista tuotteista säädetään valtioneuvoston asetuksella, joka lähtee lausunnolle keväällä 2017.

Lisätietoja maa- ja metsätalousminsteriöstä:

maatalous- ja ympäristöministerin erityisavustaja Risto Lahti, p. 050 565 0424, risto.lahti(at)mmm.fi

neuvotteleva virkamies Pekka Sandholm, p. 029 516 2416, pekka.sandholm(at)mmm.fi

EU ja kansainväliset asiat Eläimet ja kasvit Kimmo Tiilikainen Luomu Ruoka ja maatalous