Hyppää sisältöön
Media

Hallitus panostaa huoltovarmuuteen ja vihreään siirtymään

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.5.2022 13.40
Tiedote

Hallitus on vuoden 2022 toisessa lisätalousarvioesityksessään päättänyt merkittävistä panostuksista maatalouden huoltovarmuuden ja vihreän siirtymän kokonaisuuksiin. Lisärahoitusta osoitetaan myös kalatalouden huoltovarmuuden turvaamiseen, yksityisteiden tiestön ja siltojen kuntokartoitukseen, tiekuntien aktivointitoimiin sekä porovahinkojen korvaamiseen.

Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen pitää nyt tehtyjä rahoituspäätöksiä merkittävinä.

- Iso kuva lisätalousarviossa on Suomen turvallisuus. Lisätalousarviossa toteutuvat maa- ja metsätalousministeriön esitykset edistävät Suomen ruokaturvaa ja huoltovarmuutta, sanoo ministeri Kurvinen.

- Maatalouden toimijoiden tukemisen lisäksi myös tukien käsittelyä vauhditetaan miljoonien eurojen panostuksilla. 

Huoltovarmuuteen ja vihreään siirtymään osoitettuja lisämäärärahoja

Huoltovarmuuspaketissa kansallisiin luonnonhaittakorvauksiin osoitettiin lisäystä yhteensä 120 miljoonaa euroa, josta 1 miljoonaa euroa ehdotetaan siirrettäväksi Ahvenanmaan maakunnalle maakunnan oman tukijärjestelmän kautta maksettavaksi. Muutos edellyttää Manner-Suomessa maaseudun kehittämisohjelman muutoksen 

Maatilatalouden kehittämisrahastoon (Makera) siirretään 35 miljoonaa euroa. Lisäyksestä 28 miljoonaa euroa on tarkoitettu maatilojen energiantuotantoon ja käyttöön sekä muihin huoltovarmuuteen liittyviin investointeihin ja 7 miljoonalla eurolla mahdollistetaan maksuvalmiuslainojen voimassa olevan lainsäädännön mukaisen myöntövaltuuden täysimääräinen käyttö.

Maa- ja puutarhatalouden pohjoisena tukena maksettavaan kansalliseen tukeen esitetään lisäystä 22 miljoonaa euroa. Lisäys on tarkoitettu kansallisten tukien lisätueksi sika- ja siipikarjataloudelle, puutarhataloudelle sekä porotaloudelle. Etelä-Suomessa sika- ja siipikarjatalouden sekä puutarhatalouden lisätuki (yhteensä 20,6 miljoonaa euroa) maksetaan EU:n kriisitukena ja sitä täydentävänä kansallisena tukena. 

Kokonaan kansallisesti rahoitettavien biokaasu-, lannankäsittely-, ravinnekierrätys- ja hiilensidontainvestointitukien maksamiseen ositetaan lisärahoitusta yhteensä 14,5 miljoonaa euroa, josta 7,0 miljoonaa euroa vuodelle 2022. 

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020 sisältyvien kokonaan kansallisesti rahoitettavien maaseutuyritysten energiainvestointitukien maksamiseen osoitetaan lisärahoitusta yhteensä 20 miljoonaa euroa, josta 10 miljoonaa euroa vuodelle 2022. Muutos edellyttää Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman muutoksen.

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmalle osoitetaan lisärahoitusta yhteensä 9 miljoonaa euroa, josta 3 miljoonaa euroa vuodelle 2022.

Ruokaviraston toimintamenoja lisätään noin 5,6 miljoonalla eurolla. Lisäyksestä 3,5 miljoonaa euroa aiheutuu maatalouden huoltovarmuuspakettiin liittyvästä lisäyksestä Ruokaviraston tietojärjestelmiin. Loppuosa lisämäärärahasta koostuu muun muassa koronavirustilanteen aiheuttamista lisäkuluista Ruokaviraston laboratoriossa ja lihantarkastuksessa sekä kustannuksista, jotka aiheutuvat EU:n kasvinterveyslainsäädännön toimeenpanon muuttumisesta pääosin kansallisesti rahoitettavaksi.

Yksityisteiden tiestön ja siltojen kuntokartoitukseen, tiekuntien aktivointitoimiin sekä petoeläinkorvauksiin rahoitusta

Elinkeinokalatalouden edistämiseen myönnetään lisäystä 7,39 miljoonaa euroa. Lisäyksestä 5 miljoonaa euroa on osa maatalouden huoltovarmuuspakettia ja aiheutuu tuotantokustannusten noususta ja kansainvälisen kriisin aiheuttamien vaikutusten kompensoinnista kalatalouden yrityksille sekä muista kalatalouden huoltovarmuutta parantavista toimenpiteistä. Loppuosa lisäyksestä aiheutuu Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) 2014—2020 ohjelmakauden rahoituksen osalta käyttämättä jääneen määrärahan uudelleenbudjetoinnista, jotta hankkeet saadaan maksettua sitoumusten mukaisesti. 

Suomen metsäkeskuksen valtionapuun osoitetaan lisäystä 2,85 milj. euroa huoltovarmuutta parantaviin toimenpiteisiin. Lisäyksestä 2,5 miljoonaa euroa käytetään yksityisteiden tiestön ja siltojen kuntokartoitukseen ja tiekuntien aktivointitoimenpiteisiin. Lisäksi 350 000 euroa kohdennetaan metsähakkeen saatavuutta edistävän neuvontakampanjan toteuttamiseen osana vihreän siirtymän kokonaisuutta. Toimenpiteiden tavoitteena on edistää huoltovarmuutta ja kotimaisen puun saatavuutta sekä metsäteollisuuden että energiantuotannon tarpeisiin.  

Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen osoitetaan lisäystä 700 000 euroa. Lisäys mahdollistaa suurpetojen vuonna 2021 aiheuttamien porovahinkojen täysimääräisen korvaamisen. 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

ministerin erityisavustaja Jirka Hakala, p. 050 388 0016, etunimi.sukunimi(at)gov.fi
ministerin erityisavustaja Pertti Hakanen, p. 050 050 5997, etunimi.sukunimi(at)gov.fi
talousjohtaja Jukka Nummikoski, p. 02951 62022, etunimi.sukunimi(at)gov.fi

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi