Harvaan asutun maaseudun kyläkauppatuen haku avataan 13.9.2019
Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän johdolla valmisteltu Kyläkaupat monipalvelukeskuksina -kokeiluhankkeen tukihaku avataan perjantaina 13. syyskuuta 2019. Harvaan asutun maaseudun kyläkaupat voivat pian hakea tukea toimintansa ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tuen myöntää Ruokavirasto.
Suomessa ensi kertaa käyttöön otettavan tuen tarkoitus on edistää harvaan asutun maaseudun palveluiden saatavuutta ja tukea alueen elinvoimaa. Vahvistamalla alueellista palvelutarjontaa tuetaan myös alueellista hyvinvointia sekä yritysten toimintamahdollisuuksia. Palveluiden saatavuus on tärkeää myös suurelle joukolle vapaa-ajan asukkaita.
Monilla kyläkaupoilla on vaikeuksia pitää toimintaansa kannattavana tai kehittää palveluitaan. Kyläkaupat sulkevat oviaan Suomessa huolestuttavaa vauhtia. Kyläkauppoja on nykyisellään reilu 200 ja määrä vähenee 30 kaupan vuosivauhdilla. Tukeen oikeutettuja harvaan asutun maaseudun kauppoja löytyy noin sata. Tavoitteena on, että mahdollisten hyvien kokemusten myötä tuki vakinaistetaan ja laajennetaan koskemaan myös muita maaseudun kyläkauppoja.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vieraili tiistaiaamuna 10. syyskuuta Hartolassa yhdessä tukeen oikeutetuista kyläkaupoista, Vehkalahden kaupassa. Leppä kertoi jo vuoden verran valmistelussa olleen tuen avautumisesta.
"Näiden paikallisten kyläkauppojen rooli maaseudulla on äärettömän tärkeä. Monipalvelukeskuksina ne tuovat välttämättömät peruspalvelut lähelle asukkaita ja yrityksiä. Samalla ne tukevat koko alueen elinvoimaisuutta ja hyvinvointia", ministeri Leppä sanoo.
Kyläkaupat monipalvelukeskuksina -hanke on merkittävä panostus maaseudun elinvoiman puolesta. Kokeilua varten on valtion vuoden 2019 talousarvioon varattu miljoonan euron määräraha. Ruotsissa vastaava avustus on ollut käytössä vuodesta 2016, ja siitä on myönteisiä kokemuksia. Tuki on esimerkiksi tuonut varmuutta liiketoiminnan jatkamiseen ja edesauttanut investointeja.
Tukea voi hakea Ruokaviraston sivuilta. Sivuilta löytyvät myös tukiehdot.
Lisätietoja:
Satu Haapaniemi, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän erityisavustaja, p. 050 400 5193
Christell Åström, neuvotteleva virkamies, p. 0295 16 2033