Kansalaisjärjestöt hyödyntäneet EU:n maaseuturahoitusta laajasti
Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva arvioi kansalaisjärjestöjen valmiuksia hakea ja hyödyntää EU-hankerahoitusta oikeusministeriön pyynnöstä. Motiva on julkaissut arvioinnista luonnoksen, jonka mukaan EU:n maaseuturahoitusta on hyödynnetty erittäin laajasti ja tasapainoisesti maaseudulla. Oikeusministeriö pyytää luonnoksesta palautetta arvioinnin syventämiseksi 25.2. mennessä.
Motiva on julkaissut arviointiraporttiluonnoksen, jossa koottiin yhteen rahoitustietoja EU-rahoitusohjelmista ja rahastoista. Arvioinnissa tarkasteltiin kansalaisjärjestöjen valmiuksien lisäksi myös niiden palveluntarpeita.
EU:n maaseuturahoituksesta otettiin mukaan kehittämishankkeet, joissa hakija on yhdistys, järjestö tai säätiö kansalaisjärjestörajauksen takia. Hankkeita kertyi yhteensä 4131 hanketta vuosina 2021–2025.
"On hienoa huomata ja todeta, että EU:n maaseuturahoitus kohdistuu tasapainoisesti kaikille maaseutualueille. Näissä 4 131 kehittämishankkeessa on erillisiä tuenhakijoita yhteensä 3 140, mikä kuvastaa rahoituksen laajaa ja monipuolista alueellista kattavuutta", kertoo maa- ja metsätalousministeriön johtava asianatuntija Marianne Selkäinaho.
Yhteensä kaikkia EU:n maaseuturahoituksen kehittämishankkeita on rahoitettu 5432 kpl arvioinnin tarkastelujaksolla vuosina 2021–2025. Kansalaisjärjestöjen lisäksi maaseuturahoituksen tuenhakijoita kehittämishankkeiden osalta ovat muun muassa osuuskunnat, yliopistot ja oppilaitokset, kunnat, osakeyhtiöt, maakuntaliitot, seurakunnat, tutkimuslaitokset ja koulutuskuntayhtymät. EU:n maaseuturahoituksen kehittämishankkeita rahoitetaan alueellisista Elinvoimakeskuksista ja paikallista Leader-ryhmistä.
Ota kantaa arviointiin viimeistään 25.2.
Motivan arvioinnin luonnos on nyt tarkastavana ja oikeusministeriö pyytää palautetta luonnoksesta. Palautetta voi antaa 25. helmikuuta saakka Ota kantaa -palvelussa arvioinnin syventämiseksi. Palautetta toivotaan erityisesti kansalaisjärjestötoimijoilta.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Marianne Selkäinaho, johtava asiantuntija
EU:n maaseuturahoituksen hankerahoitus
P. 029 5162218
Tutustu EU:n maaseuturahoitukseen: www.maaseutu.fi
Kuva: Anne Kalliola.