Kasvu- ja kasvupaikkatiedolla kohti parempaa päätöksentekoa


Toteuttaja: Tapio Oy
kesto: 2024-2024

Kasvu ja kasvupaikkatiedoilla kohti parempaa päätöksentekoa - hankkeessa tarkasteltiin kahtena eri ajankohtana kerätyn kaukokartoitusperusteisen paikkatietoaineiston mahdollisuuksia tarkempien puuston kasvuennusteiden luomisessa. Hanke jaettiin kolmeen osaan, joista tutkimussynteesi oli
ensimmäinen. Seuraavissa vaiheissa luotiin pituuskasvukarttoja ja testattiin niitä vertailemalla kasvumalleihin ja haastattelemalla kartoista mahdollisesti hyötyviä kohderyhmiä.

Kaukokartoitusaineistosta tuotettuun toteutuneeseen pituuskasvuun perustuvaa karttaa ja siitä johdettavaa pituusboniteettia pidettiin hyödyllisenä kehitettävänä haastattelujen ja tutkimusten perusteella. Vastaavanlaisten tuotoskykyä kuvaavien karttojen eteen on tehty Ruotsissa jo paljon kehitystyötä ja löydetty hyödyllisiä toimintamalleja, joita voisi käyttää Suomessakin. Pituusbonitointi on käytössä muissakin naapurimaissa, joten näyttöä käyttökelpoisuudesta on.

Pituuskasvukarttojen tuottaminen kahden eri ajankohdan puuston latvusmallista on jo nykyisellään mahdollista melko tehokkaasti ja pituuskasvu on
muutettavissa myös vuosittaiseksi keskiarvoksi, kun tiedetään kahden eri laserkeilauksen ajankohdat. Hankkeen aikana pilottia lue elle tuotetun laskennan tuloksesta on eroteltavissa sekä pituuden kasvu että poistuma.

Pituuskasvukarttojen tuottaminen kahden eri ajankohdan laserkeilausaineiston pistepilvestä on myös nykyisellään mahdollista, mutta se eroaa paljon latvusmalleista tehtävästä pituuden muutostulkinnasta ja on prosessina huomattavasti haastavampi. Kasvukarttojen tuottamisessa
laserkeilausaineistosta on useita eri lähestymistapoja ja kasvun muutoksessa voidaan parhaimmillaan päästä jopa yksittäisten puiden tasolle hilatason sijaan.

LoppuraporttiTiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 1MB