Metsähallituksen metsästys- ja kalastuslupien hinnat vahvistettiin
Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut asetuksellaan Metsähallituksen metsästys- ja kalastusluvista perittävät maksut vuosille 2018–2019. Nuorille myönnetään metsästys- ja kalastuslupia alennetulla hinnalla myös jatkossa. Uutta asetuksessa on se, että alle 15-vuotiaalle myönnettävä vapakalastuslupa viehekalastukseen on pääsääntöisesti maksuton. Tarkoituksena on kannustaa nuoria liikkumaan luonnossa sekä tutustumaan metsästykseen ja kalastukseen harrastuksina.
Alle 15-vuotiaan maksuton kalastusoikeus laajenee koskemaan valtaosaa Metsähallituksen hallinnoimista vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueista sekä tehostetun istutustoiminnan alueista, jotka ovat suurelta osin istuta ja ongi -tyyppisiä kalastuskohteita.
Lupalajien monipuolisuus säilyy ennallaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Lisäksi useita metsästys- ja kalastuslupia voi edelleen hakea myös matkapuhelimella.
Pienriistan lyhytaikaisten metsästyslupien vuorokausihintaa korotetaan asetuksessa kahdella eurolla. Metsähallituksen metsästys- ja kalastusluvista kertyvät maksut kattavat niiden tuottamisesta aiheutuvat menot. Asetus ei vaikuta kuntalaisen vapaan metsästysoikeuden hyödyntämiseen.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
hallitusneuvos Vilppu Talvitie, vilppu.talvitie(at)mmm.fi, p. 0295 162 417
kalastusluvat metsähallituksen sivuilla