Hyppää sisältöön
Media

Metsähanhen metsästyskieltoa jatketaan tulevana metsästysvuonna

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.6.2015 17.20
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen metsähanhen metsästyksen kieltämisestä koko maassa tulevan metsästysvuoden ajaksi. Metsähanhen metsästys keskeytettiin viime vuonna, sillä taigametsähanhikanta on taantunut 1990-luvulta alkaen merkittävästi. Ministeriö on rajoittanut vuodesta 2011 lähtien metsähanhen metsästystä ajallisesti ja alueellisesti. Nämä toimet eivät ole kuitenkaan riittäneet kannan laskun taittumiseen.

Määräaikainen metsästyskielto estää Suomen pesimäkantaan sekä Suomen kautta muuttavaan muuhun Luoteis- ja Koillis-Euroopan metsähanhikantaan kohdistuvan metsästyspaineen, mikä edistää kannan elpymistä.

Parhaillaan valmistellaan kansainvälistä taigametsähanhen hoitosuunnitelmaa, joka on määrä hyväksyä kansainvälisen sopimuksen osapuolikokouksessa marraskuussa. Koska suunnitelmaa ei ole vielä hyväksytty, ei metsästyksen sallimiselle ole edellytyksiä. Myös kansallisen metsähanhen kestävää kannanhoitoa ja metsästystä linjaavan hoitosuunnitelman valmistelu on kesken.

Metsähanhen pesimäalueet kartoitetaan

Suomen riistakeskus on käynnistänyt hankkeen, jossa kartoitetaan metsähanhen pesimäalueet. Maa- ja metsätalousministeriö pitää ensisijaisen tärkeänä, että metsähanhen metsästäjät ja metsähanhesta kiinnostuneet luontoharrastajat osallistuisivat suurin joukoin pesimäalueiden vapaaehtoisiin maastokartoituksiin Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Karjalassa heinä‒elokuussa 2015.

Kannanhoidon toimenpiteiden valmistelu on edelleen muilta osin kesken. Jotta metsähanhen metsästys olisi kestävää, on otettava käyttöön saalisilmoitusvelvollisuus. Tähän ei ole mahdollista siirtyä ennen kuin siitä on säädetty laissa. Lisäksi on tarkennettava metsästyksen säätelyä ja tehostettava laskentoja talvehtimisalueilla. Metsästyksen sallimista arvioidaan vuoden kuluttua, mutta sitä ei voida sallia ennen kannanhoitotoimien tekemistä.

Maa- ja metsätalousministeriö on vahvasti tukenut kansainvälisen hoitosuunnitelman valmistelua, jotta myös Keski- ja Luoteis-Euroopan maiden metsästyspaine saataisiin kestävälle tasolle. Suomesta kansainvälisen hoitosuunnitelman valmisteluun osallistuu Suomen riistakeskus.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus metsähanhen metsästyksen kieltämisestä metsästysvuonna 2015–2016

Metsähanhen metsästyskieltomuistio

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Janne Pitkänen, p. 0295 162 338
etunimi.sukunimi@mmm.fi

Kimmo Tiilikainen