Hyppää sisältöön
Media

Metsäkeskuslain muutos vahvistettiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2016 15.25
Tiedote

Tasavallan presidentti vahvisti tänään metsäkeskuslain muutoksen. Suomen metsäkeskus ei enää ensi vuoden alusta lähtien harjoita liiketoimintaa. Muutos liittyy syyskuussa toteutuneisiin liiketoimintakauppaan (OTSO Metsäpalvelut) ja metsäkiinteistöjen kauppaan. Vuoden 2017 alusta Metsäkeskus jatkaa julkisia hallintotehtäviä hoitavana organisaationa.

Pääosa liiketoiminnasta ja siihen liittyvästä omaisuudesta on myyty ulkopuolisille toimijoille (tiedote 6.9.). Metsäkeskus jatkaa jäljellä olevan omaisuuden myyntiä ja vuokrausta kuluvan vuoden loppuun. Tätä vähäistä toimintaa voidaan jatkaa myös vuodenvaihteen jälkeen uuden lain puitteissa. Metsäkeskus ei itse harjoita liiketoimintaa kyseisillä kiinteistöillä.

Julkisia hallintotehtäviä muutettiin ainoastaan siten, että niistä poistettiin metsänhoitoyhdistyksiin liittyvät tehtävät. Tämä muutos liittyy vuonna 2014 toteutettuun metsänhoitoyhdistyslain muutokseen.

Lisäksi Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annettuun lakiin tehtiin teknisiä muutoksia. Eduskunta lisäsi lakiin myös säädöksen siitä, että Verohallinto antaa Metsäkeskukselle kuolinpesien asianhoitajien nimet ja osoitetiedot sekä metsänomistajien yritys- ja yhteisötunnukset. Muutos auttaa Metsäkeskusta hoitamaan julkisia hallintotehtäviä, vähentää hallinnollista taakkaa sekä sujuvoittaa metsänomistajien asiointia Metsäkeskuksessa. Nämä muutokset eivät liity laajempaan, valmistelussa olevaan lakimuutokseen metsätietojen avoimuudesta.


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Marja Kokkonen, marja.kokkonen(at)mmm.fi, p. 0295 162 444
lainsäädäntöneuvos Maija Kaukonen, maija.kaukonen(at)mmm.fi, p. 0295 162 153