Hyppää sisältöön
Media

Etelä-Savon ELY-keskus ja maa- ja metsätalousministeriö tiedottavat
Mikkelistä ratkaisuja vesipulaan

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 22.1.2018 11.20
Tiedote
Ministeri Jari Leppä maistoi puhdistettua vettä Kenkäveron jätevedenpuhdistamolla 22.1.

Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt 1,1 miljoonan euron avustuksen Mikkelin kaupungille uudenlaisen vesiteknologian kehittämiseen ja vedenkäsittelyn osaamisen vahvistamiseen. Vesihuoltoinvestoinnilla halutaan vauhdittaa vesiteknologian vientiä ja luoda Suomelle uusia mahdollisuuksia veden uudelleenkäytön ja kierrätyksen kasvavilla markkinoilla.

Kenkäveron jäteveden puhdistamon testausympäristössä ja Metsä-Sairilan uuden jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennettavassa koelaitoksessa kehitetään vedenkäsittelyn osaamista, teknologiaa ja palveluita. Hankkeet toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön rahoitustuella.

Koelaitoksessa voidaan testata rinnakkain kolmea erilaista vedenkäsittelyä. Vesilaitoksen ohjaukseen tulee kaksi linjaa, aktiivihiilisuodatus ja käänteisosmoosi. Yhdellä koelinjalla vesilaitos, yritykset ja tutkimuslaitokset voivat kokeilla uusia tekniikoita. Laitoksessa käsiteltyä vettä kierrätetään ja käytetään uudelleen Metsä-Sairilan alueelle rakennettavassa teollisuusvesijärjestelmässä.

Koelaitos ja kierrätysjärjestelmä mahdollistavat testaamisen ja tiedon hankkimisen todellisissa olosuhteissa vesilaitoksille, yrityksille ja tutkimuslaitoksille. Ne toimivat tärkeänä kehittämisalustana ja referenssikohteena suomalaisessa vesiviennissä. Ennen koelaitoksen rakentamista tekniikkaa kehitetään ja pilotoidaan nykyisen Kenkäveron jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennetussa testausympäristössä.

– Mikkelin Metsä-Sairilan alueen kehittäminen yhdistyy alueen oppilaitosten ja yritysten vahvaan osaamiseen sekä vesiluontoa hyödyntävään matkailuun. Uuden puhdistamon rakentaminen vettä kierrättäväksi kehitysympäristöksi, jossa tutkimus, koulutus ja kokeilu liittyvät saumattomasti yhteen, on oivallinen esimerkki uudesta ajattelutavasta julkisten investointien toteuttamisessa. Tämä on erinomaisen alku valtakunnallisesti ainutlaatuiselle osaamiskeskukselle, jossa syntyy tuotteita ja palveluita myös vientiin, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Ministeri Leppä vieraili Mikkelissä 22. tammikuuta.

Sinisen biotalouden hankkeilla tavoitellaan kestävää kasvua uusiutuviin vesiluonnonvaroihin perustuvissa elinkeinoissa ja yritysten liiketoiminnassa. Vettä ja energiaa säästäville ja ravinteita kierrättäville ratkaisuille on globaalisti kasvava kysyntä biotalouden ja teollisuuden eri aloilla sekä yhdyskuntien vesihuollossa. Mikkelin investointi auttaa yksityistä sektoria tuotekehityksessä ja mahdollistaa vesihuoltolaitoksilla olevan asiantuntemuksen hyödyntämisen kansainvälisessä liiketoiminnassa.

– Metsä-Sairilan vesihuoltoinvestointi on erinomainen esimerkki siitä, kuinka kaupunkia palveleva hanke voidaan suunnitella ja toteuttaa niin, että se samalla palvelee yritysten tuotekehitystä ja vientiä, toteaa Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Esa Pekonen.

Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoituspäätös

Lisätietoja:
Esa Pekonen, rahoitusasiantuntija, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 159
Kai Kaatra, vesihallintojohtaja, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 106
Satu-Marja Tenhiälä, ministeri Jari Lepän erityisavustaja, p. 050 432 2215

Biotalous EU ja kansainväliset asiat Jari Leppä Tutkimus ja kehittäminen Vesi