Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Anttila Loimaalla: Suomalainen liha on erittäin turvallista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2008 8.00
Puhe -

”Kuluttajat voivat huoletta luottaa kotimaisiin elintarvikkeisiin. Muualla Euroopassa todettujen lihaskandaalien vuoksi haluan korostaa erityisesti suomalaisen lihan varmennettua turvallisuutta”, sanoi ministeri Anttila puhuessaan tänään Maa- ja metsätaloustuottajain Varsinais-Suomen liiton syyskokouksessa Loimaalla.

”Suomalainen elintarviketuotanto on läpinäkyvää pellolta pöytään asti. Kymmenen vuoden ajan Suomessa on tehty tämän eteen työtä maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman laatustrategian puitteissa. Tämän työn tuloksena suomalaiset kuluttajat luottavat kotimaiseen ruokaan”, Anttila totesi.

Anttila korosti, että kuluttajien luottamus on kotimaisen elintarviketuotannon perusta. "Ilman kuluttajien luottamusta ei ole suomalaista elintarviketuotantoa."

Anttilan mukaan kuluttajien luottamuksen yksi kulmakivi on elintarviketuotantomme ensiluokkainen ja tehokas valvonta. "On hyvä, että Suomi pystyy osoittamaan elintarviketurvallisuuden korkean tason. Esimerkiksi viime vuosina EU:n jäsenmaissa toteutettujen sikojen salmonellakartoitusten mukaan Suomessa ei ole todettu salmonellaa lainkaan. Useissa EU-maissa salmonellan saastuttamaa lihaa on runsaasti", ministeri Anttila sanoi.

Elintarvike- ja rehuketjun valvonta perustuu Suomessa yritysten omavalvontajärjestelmään. Omavalvonnan toimivuus varmistetaan viranomaisvalvonnalla. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ohjaa ja kehittää valvontaa. Käytännön valvontaa tekevät lääninhallitukset, kunnan elintarvikevalvontaviranomaiset ja TE-keskukset.

Ministeri Anttila painotti sitä, että lihalle on säädetty tarkastuspakko. Lihaa, jota ei ole tarkastettu ja hyväksytty, ei saa pitää kaupan tai myydä elintarvikkeena tai käyttää elintarvikkeiden valmistukseen. Evira huolehtii lihantarkastuksesta teurastamoissa. Pienteurastamoissa lihantarkastus on kunnan valvontaviranomaisen vastuulla. Ulkomailta tuotavien elintarvikkeiden ja raaka-aineiden laatua valvovat sekä yritykset että viranomaiset. Muista EU-maista tuotavien elintarvikkeiden valvontaa on tehostettu siirtämällä vastuu ensisaapumisvalvonnasta Eviralle.

Irlanti veti viime viikonloppuna markkinoiltaan pois kaiken sianlihan ja sianlihatuotteet, koska rehu- ja sianrasvanäytteissä oli todettu korkeita dioksiinipitoisuuksia. Myös naudanlihasta on Irlannissa löydetty raja-arvot ylittäviä dioksiinipitoisuuksia. Irlannin viranomaiset ovat omaan riskinarviointiinsa perustuen katsoneet, ettei naudanlihan ja naudanlihavalmisteiden poistamiseen markkinoilta ole tarvetta.

Varotoimenpiteenä Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehotti 8.12.2008 toimijoita poistamaan Suomen markkinoilta kaiken Irlannista toimitetun sianlihan ja sianlihavalmisteet. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA:n) mukaan dioksiinin saastuttaman irlantilaisen sianlihan syömisen aiheuttama riski ihmiselle on pieni.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
elintarviketurvallisuusjohtaja Veli-Mikko Niemi, p. 050 367 1039