Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Anttila: Tutkimuksesta apua ruokakriisin ongelmiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 6.11.2008 12.05
Puhe -

"Ruokakriisiin liittyvät ongelmat ovat vaikeita ja moniselitteisiä eikä oikeiden päätösten tekeminen ilman korkealaatuisten tutkimusten apua olisi mahdollista", sanoi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila tänään pohjoismaisten maataloustutkijoiden järjestön NJF:n 90-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä.

Anttilan mukaan tutkimuksista saadaan tukea poliittisille päätöksille ja sen avulla voidaan myös löytää uusia keinoja maatalouden tuottavuuden parantamiseen tai uusiutuvan energian tuotantoon.

Ruuan hinnan nousu on kiihtynyt maailmanlaajuisesti merkittävästi vuoden 2006 jälkeen. Taustalla on useita samanaikaisesti tapahtuneita asioita, ja ruokakriisi on tulosta näiden osatekijöiden yhteisvaikutuksesta. Väestönkasvu ja elintason parantuminen kehittyvissä väkirikkaissa maissa ovat lisänneet ruuan kysyntää. Myös tuotantokustannusten hintojen nousu on aiheuttanut korotustarvetta ruuan hintaan. Ilmastonmuutos näkyy satotasojen alenemisena.

Anttila kertoi, että viime aikoina on kansainvälisesti kehitetty toimia, joilla voidaan parantaa maatalouden tuottavuutta ja tasapainottaa markkinoita. Yksi keskeinen keino on maataloussektorin lainoituksen ja raha-avun lisääminen kehitysmaissa.

EU:n harjoittama politiikka keskittyy kolmeen asiaan: humanitaariseen apuun, sosiaalisten turvaverkkojen kehittämiseen ja paikallisen maataloustuotannon lisäämiseen.

Anttila muistutti, että Suomen kansallinen elintarvikehuoltovarmuus perustuu kotimaisen alkutuotannon ja oman elintarviketeollisuuden toiminnan jatkuvuuteen. "Tätä samaa hyväksi havaittua ideologiaa noudatamme myös kehityspolitiikassamme."

Ministeri Anttilan mukaan ruokakriisin ratkaisussa ei kuitenkaan pelkkä kehityspolitiikka riitä. "Tarvitaan myös hyviä päätöksiä maatalous-, ympäristö-, ihmisoikeus-, kauppa-, energia- ja turvallisuuspolitiikan saroilla."

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ministerin erityisavustaja Minna-Mari Kaila, p. (09) 1605 3302, 040 775 6060

Sirkka-Liisa Anttila