Hyppää sisältöön
Media

Painopisteet ja ohjeet Makeran maa- ja elintarviketalouden vuoden 2023 hankehakuun

Makeran maa- ja elintarviketalouden tutkimus- ja kehittämismäärärahan haku vuodelle 2023 on avattu. Haussa rahoitetaan ensisijaisesti sellaisia tutkimus-, kehittämis- ja selvityshankkeita, jotka parantavat maa- ja elintarviketalouden kannattavuutta ja kilpailukykyä kestävällä tavalla tai tuottavat hallinnonalan tehtävien hoitamisessa tarvittavaa tietoa. Jaettava summa on viime vuosina ollut noin 3,8 M€, ja sillä on rahoitettu vuosittain noin 17 uutta hanketta.

Makeran maa- ja elintarviketalouden painopisteistä tehdään useamman vuoden painopisteohjelma, jossa eri vuosille valitaan erilaisia painotuksia. Keväällä 2022 julkaistaan koko ohjelma, mutta nyt vain vuoden 2023 hankehaun painopisteet, jotka ovat seuraavat

Haun painopisteet vuodelle 2023

  1. Maatalouspolitiikan toimintaympäristön ja ruokajärjestelmän tulevaisuuden haasteet ja ennakointi sekä varautuminen. Arvojen ja asenteiden tuntemisella parempaan politiikkavalmisteluun sekä tuuppaus kohti kestävämpiä valintoja.
  2. Uudet teknologiat ja toimintamallit ja niiden käytäntöön vieminen sekä innovaatioiden pohjustaminen maa- ja elintarviketaloudessa

Painopisteiden tarkempi kuvaus on dokumentissa Makeran painopisteet 2023.
Katso myös tarkemmat haun tekniset ohjeet: Makeran hakuohjeita 2023

Kaksivaiheinen haku

Makeran maa- ja elintarviketalouden hakuprosessi toteutetaan kaksivaiheisena maa- ja metsätalousministeriön sähköisessä järjestelmässä alla olevan aikataulun mukaisesti:

  • Ensimmäisen vaiheen haku (aiehaku) avautuu järjestelmässä torstaina 20.1.2022 ja päättyy keskiviikkona 30.3.2022 klo 16:15
  • Toiseen vaiheeseen hyväksytään ensisijaisesti ne, jotka parhaiten vastaavat haun painopisteisiin ja toteuttavat Makeran t&k-rahoituksen tavoitteita. Hakijoille ilmoitetaan juhannukseen mennessä, mitkä hankkeet on valittu toiseen vaiheeseen. Muiden osalta tehdään kielteinen rahoituspäätös.
  • Toisen vaiheen haku avautuu järjestelmässä heinäkuun puolivälissä ja päättyy tiistaina 13.9.2020 klo 16:15.
  • Haun tuloksista ilmoitetaan joulukuun 2022 loppuun mennessä. Päätökset tehdään vuoden 2023 alussa, kun Makeran käyttösuunnitelma on hyväksytty ja varoja myönnetty vuodelle 2023.

Lisätietoja

Painopistekohtaiset lisätietojen antajat löytyvät tiedostosta ”Makeran painopisteet 2023” (ks. yllä).
Muita tietoja antaa neuvotteleva virkamies Suvi Ryynänen, puh. 0295162126 (sähköposti etunimi.sukunimi(at)gov.fi).

Verkkopohjaisen hakujärjestelmän teknisestä toimivuudesta huolehtii toimeksiannosta MI Tietorakenteet Oy. Tarvittaessa ota yhteyttä sähköpostilla info(at)mitietorakenteet.fi tai puhelimitse puh. 040 7458 106 (Maj-Lis Aaltonen).