Hyppää sisältöön
Media

Saimaannorpan suojelemiseksi asetetut kalastusrajoitukset hyväksytään laajasti

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.11.2020 16.36
Uutinen

Saimaan alueen asukkaat ja vapaa-ajankalastajat suhtautuvat saimaannorpan suojeluun ja norppaturvalliseen kalastukseen myönteisesti. Etelä-Savon maakuntaliiton toteuttamassa kyselyssä kartoitettiin, mitä mieltä ihmiset ovat saimaannorpan suojelusta ja norpan turvaksi säädetyistä kalastusrajoituksista. Kyselyn tilasi maa- ja metsätalousministeriön asettama Saimaannorppa ja kalastus -työryhmä.

Vastauksia saatiin 1120 kappaletta. Vastanneista 63 prosenttia asui norppa-alueen maakunnissa. Kalastusrajoitukset hyväksytään yleisesti ja niiden kanssa on totuttu elämään. Vaikka kalastusmääräysten yksityiskohtiin suhtaudutaan kaksijakoisesti, suojelun ja kalastuksen yhteensovittamista sekä vuoropuhelua tulee vastaajien mielestä jatkaa.

– Yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista vapaa-ajanasukkaista kertoi omistavansa mökin norppa-alueella. Eniten vastauksia saatiin Savonlinnan, Puumalan ja Mikkelin mökkikunnista. Kyselyn tulokset kertovat siis, kuinka Saimaan asukkaat ja vapaa-ajanasukkaat suhtautuvat saimaannorpan suojelun ja kalastuksen yhteensovittamiseen, kertoo maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.

Kalastusrajoitusten laajuus ja verkkokiellon pituus jakavat mielipiteitä

Kyselyn perusteella suojelun ja kalastuksen välillä on edelleen vahvoja eriäviä mielipiteitä. Toiset haluaisivat asettaa Saimaalle totaalisen verkkokalastuskiellon ja toiset purkaisivat rajoitukset kokonaan. Rajoitusalueen laajennuksia esitti lähes joka toinen ja vastaavasti rajoitusten purkamista esitti lähes joka viides vastaaja.

Vastauksissa näkyi, että vastaajat tuntevat suojelun ja kalastuksen yhteensovittamisen periaatteet, sillä monet esittivät rajoitusten aluelaajennuksia nimenomaan uusille pesimäalueille. Verkkokalastuskiellon jatkamista heinäkuun loppuun kannatti kolme viidestä vastaajasta. Lähes kaksi viidestä ei hyväksynyt ajallista muutosta verkkokalastukseen ja noin kolmannes katsoi, että rajoitusten purkamiselle on perusteita.

– Voimassa olevat kalastusmääräykset ovat onnistuneita, rajoitusalue on yhtenäinen ja kattava. Vahvalankaiset verkot ja riimuverkot on kielletty ympärivuotisesti, mikä on vähentänyt kalanpyydyskuolleisuutta. Verkkokalastus on vaarallista erityisesti kuuteille. Ohutlankaiset verkot eivät muodosta aikuisille norpille niin suurta riskiä, sillä ne uivat niistä läpi, kertoo kalastusbiologi Teemu Hentinen.

Nykyinen kalastusrajoitusalue on kooltaan 2 770 neliökilometriä, ja se kattaa yli 60 prosenttia Saimaan pinta-alasta Etelä-Saimaalta Puruvedelle, Luonterille ja Varkauden alapuolelle sekä Pohjois-Karjalan Pyhäselälle saakka. Useimmat saimaannorpalle vaaralliset pyydykset on kielletty tällä yhtenäisellä alueella ympärivuotisesti. Verkkokalastus sallitaan 15.4.–30.6. ainoastaan alle 22 millimetrin muikkuverkoilla.

Laajapohjaisessa Saimaannorppa ja kalastus -työryhmässä neuvotellaan parhaillaan kalastusmääräysten tarkentamisesta vuosille 2021–2026. Myös tätä tuoretta kyselyä käytetään työn pohjana. Työryhmä luovuttaa lopullisen raporttinsa 10.12. mennessä.


Lisätietoja:

ympäristöpäällikkö Sanna Poutamo, Etelä-Savon maakuntaliitto, p. 040 724 9618, sanna.poutamo(at)esavo.fi
kalastusbiologi Teemu Hentinen, Pohjois-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 037, teemu.hentinen(at)ely-keskus.fi
Saimaannorppa ja kalastus -työryhmän työstä: kalastusneuvos Eija Kirjavainen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 404, eija.kirjavainen(at)mmm.fi

Eläimet ja kasvit Etelä-Savo