Hyppää sisältöön
Media

Suomi toteuttaa EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa suunnitellusti

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.6.2024 12.18
Tiedote

Suomen CAP-suunnitelmaa eli EU-maiden yhteisen maatalouspoltiikan toteutumista tarkasteleva seurantakomitea kokoontui 11.6. Kotkassa. CAP-suunnitelma etenee pääosin suunnitellusti. Seurantakomitea hyväksyi CAP-suunnitelman muutosesityksen komissiolle toimitettavaksi.

Rahoituskaudella 2023-2027 EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (CAP) nojaa kansallisesti ennen kaikkea aktiivisen ja kestävän ruoantuotannon jatkuvuuteen ja vahvistamiseen. CAP-suunnitelma etenee pääosin suunnitellusti. 

Viljelijät olivat kiinnostuneita kehittämään tilojensa ympäristö- ja ilmastoasioita sekä investoimaan uusiutuvaan energiaan. Myös energiainvestointeja haettiin paljon. Siirtyminen uudelle rahoituskaudelle on ollut uuden opiskelua ja tiedon jakamista ja neuvonnan merkitys on tärkeä. Luomu on jäämässä hieman tavoitteestaan. Kuluttajien kysyntä ei ole kasvanut odotusten mukaisesti eikä luomu kasva yksin tuen varassa.

Kevään 2024 EU:n yksinkertaistamisharjoitus viljelijöiden hallinnollisen taakan vähentämiseksi johtaa CAP-suunnitelman muutoksiin.

Muutosesitys lähetetään virallisesti komissiolle pian seurantakomitean käsittelyn jälkeen.
Maaseudun yritys- ja kehittämishankkeita on haettu runsaasti ELY-keskuksista, Leader-ryhmistä jopa ennätysmäärin. Vilkas kysyntä kertoo tulevaisuudenuskosta ja halusta kehittää maaseudun elinkeinoja ja yrityksiä.

Seurantakomitea kokoontui 11.-12.6. Kotkassa. CAP-suunnitelman seurantakomitea koostuu laajasta sidosryhmäkoonpanosta, joka seuraa CAP-suunnitelman toteutumista ja hyväksyy muutosesitykset. Lue lisää: maaseutu.fi

 Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: 
 Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, p. 0295 162 013 
 

EU ja kansainväliset asiat Ruoka ja maatalous