Tulevana kesänä Tornionjoella sallitaan edelleen enintään kahden lohen saalis kalastajaa kohden
Tornionjoen kalastusmääräykset pysyvät jokialueella lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Maa- ja metsätalousministeriö sekä Ruotsin meri- ja vesiviranomainen sopivat tulevan kalastuskauden kalastusmääräyksistä Tornionjoen sopimusalueella, ja ne tulevat voimaan 1.6.2026.
Suomi ja Ruotsi neuvottelevat Tornionjoen kalastusmääräyksistä vuosittain. Tavoitteena on varmistaa, että määräykset ovat riittävällä tasolla suhteessa kalakantojen tilaan ja että kalastus sopimusalueella on kestävää.
Tornionjoen kalastusmääräyksissä jatketaan tänä vuonna kalastajakohtaisen enintään kahden lohen saaliskiintiön soveltamista, joka koskee koko kalastuskautta ja kaikkia joessa käytettäviä kalastusmuotoja. Kahden saaliiksi otetun lohen jälkeen lohen kalastus on lopetettava loppukaudeksi. Kausikohtaisen kiintiön käytön jatkoa puollettiin laajasti sidosryhmien lausunnoissa.
Lohenkalastus Tornionjoessa alkaa maanantaista 8.6. klo 19.00. Viimeinen sallittu kalastuspäivä on 15.8.
Tämän jälkeen lohen kalastaminen on sallittu 25.8. saakka vieheillä, joissa on väkäsettömät koukut. Tällöin kaikki saaliiksi saadut yli 65 senttimetrin pituiset lohet on vapautettava välittömästi. Määräyksellä pyritään huolehtimaan kalastusmatkailuyritysten toimintaedellytyksistä ottamalla samalla huomioon, että tutkimusten mukaan lohet kestävät elokuussa käsittelyä paremmin kuin kesän alkupuolella.
Lisäksi sovittiin, että veneellä kalastettaessa pyynnissä voi olla enintään neljä vapaa kerrallaan venettä kohden. Veneessä on mahdollista säilyttää useampia vapoja, jos tarkoitus on esimerkiksi välillä uistella lohta ja välillä kalastaa muulla tavoin. Varrellisen nostokoukun käyttö on edelleen kielletty, mutta sen käyttöön voi toimintarajoitteisuuden perusteella saada elinvoimakeskukselta luvan. Näillä rajoituksilla tuetaan sekä lohi-, taimen- että harjuskantoja.
Kalastusmääräyksiä koskevien neuvottelujen pohjana käytetään Luonnonvarakeskuksen ja Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n laatimaa raporttia Tornionjoen kalakantojen tilasta.
Tulevalle kalastuskaudelle sovitut kalastusrajoitukset johtuvat tarpeesta tukea lohen lisääntymistä Tornionjoessa. Sovituilla toimilla suojellaan lisääntymisen ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaita suurikokoisia lohia, jotka nousevat jokeen kalastuskauden alussa ja jotka ovat asettuneet joessa kutureviireilleen kalastuskauden lopussa.
Pöytäkirjalla sovitut määräykset viedään kansalliseen lainsäädäntöön valtioneuvoston asetuksella. Asetuksen mukainen pöytäkirja julkaistaan myös valtiosopimussarjassa.
Liite: Pöytäkirja Suomen ja Ruotsin sopimista kalastusmääräyksistä Tornionjoella vuonna 2026
Lisätiedot Tornionjoen kalastusmääräyksistä maa- ja metsätalousministeriöstä
Orian Bondestam, neuvotteleva virkamies, elinkeinokalatalousyksikkö, p. 0295 162 494, etunimi.sukunimi@gov.fi
Tapio Hakaste, neuvotteleva virkamies, erätalousyksikkö, p. 0295 162 152, etunimi.sukunimi@gov.fi