Hyppää sisältöön
Media

Anttila: Vastuullisuus suomalaisen ruokaketjun vahvuudeksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.3.2010 8.00
Puhe -

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mielestä vastuullisuus elintarviketuotannossa vahvistaa suomalaista ruokaketjua. ”Ostopäätöksiä ohjaa entistä enemmän ruuan tuotantotapa. Ruokaministerinä haluan luotsata suomalaista elintarviketuotantoa entistä vastuullisempaan suuntaan”, totesi ministeri Anttila tänään lauantaina Kärkölässä.

Vastuullinen ruoka tuotetaan ympäristöystävällisesti. Se on turvallista ja ravitsevaa. Tuotantotavassa otetaan huomioon työolosuhteet ja eläinten hyvinvointi. Myös paikallisuus voi olla yksi vastuullisuutta kuvaava kriteeri. ”Kotimainen tuote on vastuullinen valinta. Se tuo työtä ja hyvinvointia Suomeen”, muistuttaa Anttila.

Anttila toteaa vastuullisuuden mittaamisen ja siitä viestimisen olevan haasteellista. Nykyisin käytössä oleva joutsenlippu kertoo kuluttajalle, että kyseessä on kotimaisesta raaka-aineesta valmistettu elintarvike. Jatkossa kysyntää on varmasti myös tuotannon vastuullisuudesta kertoville merkinnöille.

Anttilan mukaan meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet tuotteistaa ruokaketjumme vastuullisuus. Suomalaisen ruokaketjun vahvuus on sen sisäinen hyvä keskusteluyhteys ja yhteistyö. ”Ruokaketju voisi tulevaisuudessa entistä enemmän tiivistää yhteistyötään ja parantaa koko toimialan kilpailukykyä niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin markkinoilla”, Anttila sanoo.

”Pellolta pöytään ulottuva laatuketju, jäljitettävyys ja ruokaturvallisuus ovat ehdottomia vahvuuksiamme. Ruokaketjun yhteistyö ja avoin toimintatapa mahdollistaa myös sen, että ruuan vastuullisuus konkretisoituu ja tulee näkymään myös myytävissä tuotteissa.”

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Erityisavustaja Minna-Mari Kaila puh. 040 775 6060